perjantai 2. joulukuuta 2011

Kisaraporttia sun muuta

Pakko päivittää tässä välissä, kun huomenna mennään taas kisailemaan... On muuten liikaa raportoitavaa taas :P

Eli viime sunnuntaina käytiin juoksemassa pari agirataa Tsaulla. Molemmat radat olivat mielestäni aika vaikeita. Päätin nyt kerrankin ottaa ohjelmaan tekniikoita, jotka ihan oikeasti kyllä osataan, mut usein kisatilanteessa en vaan malta/uskalla käyttää. Alussa ihan perus pakkovalssi, joka onnistui hyvin. Keinun jälkeen oli takaakierto, joka meni vähän häseltämiseksi mutta eipähän hyllytetty. Keppien jälkeen olin suunnitellut takaaleikkausta, mutta siinä iski hätäratkaisu päälle ja kierrätin koiran eri kautta kun ajatuksena oli. Sen seurauksena linja seuraavalle esteelle eli muurille oli ihan persuksesta, ja jollen ihan väärässä ole niin palikka putos. A:n jälkeen oli hyppy suoraan eteenpäin ja sitten takas putkeen, joka meni A:n alta. Ei siis ollenkaan vaikea juttu, mutta jostain syystä sen hypyn rima putos. Myös loppusuoralla olin kaavaillut takaaleikkauksen, mutta koiran sujahtaessa putkesta huomasin olevani eri puolella kuin piti. Taisin hämääntyä siitä rimasta, joka oli maassa edelleen (ja tämä ko. hyppy siis kuului myös loppusuoraan). No, meni se ehkä paremminkin toiselta puolelta, tosin Faro kävi loikkaamassa yhden ylimääräisen hypyn, kun en riittävän ajoissa ilmoittanut, että loppusuora jatkuukin oikealle päin eikä suoraan eteenpäin. Perinteinen loppusuoran hyl siis :P

Toinen rata oli mielestäni vielä hankalampi, ja etukäteen jännittikin lähinnä, missä kohtaa hyllytetään. Alussa oli tiukahko suora, joka alkoi muurilta, jossa vaihdoin valssilla puolta. Tämän jälkeen oli pituus ja sen jälkeen lähes suorassa linjassa hyppy takaakiertona. Tätä veikkasin hyllytyskohdaksi, mutta jollain keinolla (tuurilla?) sain Faron kiertämään hypyn ja vielä kaiken lisäksi sen jälkeen oikealle esteelle, eli A:n alta menevään putkeen. Oikeastaan tämä rata meni muutoin ihan moitteettomasti, eli hylly jäi haaveeksi :O Jossain kohtaa kuitenkin yksi rima putosi, en ole ihan varma missä, mutta tais olla heti alussa. Muuten tosi kivaa tekemistä, ja olen tosi tyytyväinen vitoseen. Vauhtikin oli kelpoa.

Huomenna sit jatkuu ATT:lla. Tavoitteena paremmat kontaktit, nyt oli alastulot vähän sinne päin... Ei virheitä tullut, mutta varsinkin ekan radan keinulta lähti ihan omia aikojaan etenemään. Kepit oli erinomaiset kummallakin radalla.

Figon kurssilla ohjelmassa oli poispäinkäännös ja hiukan myös leijeröintiä. Kummatkin menivät yllättävän hyvin. Poispäinkäännöstä oltiin harjoiteltu aiemmin vain ilman esteitä. Figo lukee kyllä taitavasti mun ohjauksiani, ollakseen niin kokematon koira vielä. Lisäksi otettiin ekaa kertaa keinua. Tekniikkana on nyt se, että keinu on lukittu yläasentoon ja koira opetetaan juoksemaan päähän asti ja pysähtymään siellä. Alas rymähtäminen opetellaan erikseen. Figoa selvästi vähän huimas ylhäällä ;) Mutta katsotaan miten lähtee menemään, hiukan jäin miettimään toimiiko tämä tekniikka näin isolle koiralle hyvin, mutta se jää nähtäväksi. Ainakin tällä tavalla saadaan nopea keinu. Figo kokeili myös tasapainolautaa :) Huvittavan näköistä, mutta ei tuntunut pelottavan yhtään.

Negatiivisena asiana kerrasta jäi se, että pösilö karkasi treenikaverin luo. Toki se ei karkaile kesken oman suorituksensa, vaan tämä tilanne tapahtui sen palkatessa itseään lelun kanssa. Siinä hyppelehtiessään ajautui liian lähelle toista koiraa, ja houkutus kasvoi liian suureksi. Ja kun kaverikin oli irti, niin heillä oli kiva leikki pystyssä samantien :P Pitää sittenkin vaan olla edelleen tarkkana ton kanssa...Taidan välttää tuota palkkaustapaa silloin, kun kentällä on muitakin.

Seuraamistreenit etenee hyvin :) Pikkasen on havaittavissa edistämistä, jos intoa on kovin. Olen pitänyt hihnassa, jolloin saan ohjattua paremmin oikeaan paikkaan. Alkuinnostuksen jälkeen paikka on parempi, kun keskittymiskyky terävöityy. Pelkkiä liikkeellelähtöjä täytyy harrastaa edelleen paljon, koska siinä se kontakti putoaa jos jossain. Mut nyt on jo todella luottavainen olo tässä hommassa :)

perjantai 18. marraskuuta 2011

Kuvia, videoita, treeniä

Tänään oli Kirsin kanssa oikein perusteelliset agisessiot, kun kaikki viisi koiraa pääsivät vauhtiin ja kameratkin olivat matkassa. Figo harjoitteli kurssilta tuttuja juttuja, eli sylkkäreitä ja vähän takaakiertoja ja -leikkauksia. Yllättävän hienosti kaikki menevät, kun varsinkin sylkkäreitä on harjoiteltu todella vähän. Figo on nyt selvästi ryhtynyt kuulolle agihommissa. Vauhti hidastuu kyllä heti, kun on epävarma. Katsoo mua, kun ei tiedä mitä tehdä. Tässä mielessä se on aika erilainen aloittelija kuin Faro, joka epävarmana posotti menemään mitä parhaaksi näki vauhdin hidastumatta ("jos ei kerran kerrota mitä tehdään, niin teen sit edes jotain"). Luulenpa siis, että Figolle tulee reippaasti vauhtia, kunhan saa varmuutta tekemisiinsä ja oppii nämä tekniikat kunnolla. Ja kyllähän me vielä haetaan sitä yhteistä säveltä muutenkin, oon niin tottunut ohjaamaan yhdenlaista, osaavaa koiraa.
Tässä se sylkkäriharjoitus http://www.youtube.com/watch?v=RrZptuwvxiE ja tässä toinen, helppo pätkä Kirsin hienosti leikkelemänä http://www.youtube.com/watch?v=mGTydyDZipo&feature=share (jostain syystä en saa näitä sellaisiksi klikattaviksi linkeiksi...). Tuossa jälkimmäisessä varsinkin näkyy, miten joutuu sipsuttelemaan hyppyjen välillä. Ei oikein vielä osaa askeltaa sujuvasti ja toisaalta rimat on matalalla. Eiköhän se tuosta. Niin, ja sylkkäripätkän viimeinen hyppy on ylimääräinen, ei siis kuulunut harjoitukseen, en vaan tajunnut sen olevan tuossa ja Figo juoksee lelun perään sen yli. Ei se oikeasti ihan noin huolimattomasti hyppää, saati mä ohjaa ;)

Sitten vähän kroppaposeerauksia, kakarahan näyttää aika kivalta!


Naama on vielä kovin lapsellinen :)


Lindalla oli vähän lakki silmillä, uni maistui hyvin raikkaassa ulkoilmassa


Faron kanssa mennään viikon päästä Tsaulle kisaamaan reilun kuukauden tauon jälkeen. Kivaa. Sen kanssa otin nyt tuota samaa sylkkäripätkää kuin Figon kanssa, ja pikkasen muokattuna lisäksi. Ja vähän keppejä. Ei mitään ihmeempää siis. Ajattelin vuodenvaihteen jälkeen kenties mennä sen kanssa jollekin ratakurssille. Saavat pojat vuorotella noilla kursseilla, nyt on Figon vuoro. Alkavalla viikolla ei olekaan kurssia, joten päästään omiin treeneihin ekaa kertaa tälle talvikaudelle. Ajattelin ottaa vaan vähän kontakteja molempien kanssa, Faron kanssa varsinkin kiva, kun ei ole moneen viikkoon nähnytkään kontaktiesteitä. Ja ilmoittauduin nyt kahdelle agiradalle, jätetään hyppäri väliin tällä kertaa.

Vielä pari kuvaa tämänpäiväiseltä lenkiltä. Oli ihana, kirkas pakkaskeli. Tämä eka kuva näyttää kyllä ihan joltain muulta, tulee lähinnä kauhuleffa mieleen.

Oikeasti keli oli lähinnä tällainen

Niin, ja nyt on Figo ilmoitettu Turun tammikuun näyttelyyn! Saas nähdä, mitä irkkusetä tykkää kakarasta.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Kaikenlaista

Huh, sen siitä taas saa, kun on ollut laiska päivittäjä. Liikaa asiaa raportoitavaksi, jää siis aika pintapuoliseksi.

Ensinnäkin, Figo on jälleen erikoistunut mattojen tuhoamiseen. Eteisen pyöreän maton heivasin reilu viikko sitten roskikseen, kun se alkoi olla todellakin parhaan päivänsä nähnyt. Eilen poissaollessani oli olohuoneen mattoa alettu "askarrella". Lisäksi eteisessä on uusi matto, ja olen pari kertaa tavannut kakaran lussuttamasta sen kulmaa. Mikä ihme niissä matoissa vetää? :D Edesmennyt eteisen matto ja olkkarin matto ovat samantyyppisiä, niissä on sellainen muovinen pohja. Sitä Figo on raapinut ja repinyt, eli muovihöttöä on joka kerta ympäri kämppää, kun tulen kotiin. Itse tekstiiliosuuteen ei käytännössä koske. Eteisen maton pohjaa oli syönytkin aika kiitettävästi, koska oksensi kasan sitä. Matolle totta kai ;) On se melkoinen riiviö vieläkin, onneksi muusta irtaimistosta jo pitää hampaansa erossa (*koputtaa puuta*).

On se kyllä myös taitava ja hieno poika. Nyt on viimeisen kuukauden aikana selvästi käytös parantunut ja muutenkin vaikuttais, että järkeä alkaa tulla päähän. Lenkillä jopa tarjoaa itse kontaktia, jopa ohitustilanteissa. Tulee luo kun huudan, nyt ei kylläkään ole ollut sellaisia "liian houkuttelevia" häiriötekijöitä. Viimeksi kurssitreeneissä karkasi kerran treenikaverin luo, kun olin palkannut sen ja juoksi ympäri hallia lelun kanssa. Silloin jos ajautuu liian lähelle muita, niin kiusaus voi kasvaa liian suureksi. Omalla kentällä tekee tätä herkemmin, kai hän meinaa et "nämä on mun maita". Yleisesti ottaen kuitenkin kurssikerroilla on käytös ollut tosi jees, eikä ole yhtään tarvinnut hävetä. Kyl hänestä vielä fiksu koira tulee :)

Vielä ollaan pystytty käymään omalla kentällä. Kontaktiesteet on jo talvisäilössä, mutta muuten kaikki käytössä. Figon kanssa olen ottanut aina niitä juttuja, joita on kurssilla edellisellä kerralla tehty. Eli valsseja, takaaleikkauksia ja takaakiertoja. Tosi kivasti onkin mennyt :) Figo on nyt sisäistänyt, että mun ohjaustani voi seurata, eikä vaan posottaa täysillä ja sinkoilla minne sattuu. Viimeksi mentiin takaaleikkauksia. Niitä en ollut aiemmin tehnyt muistaakseni kertaakaan Figon kanssa. Siihen nähden menikin tosi hyvin, pari kertaa tuli pyörähdys hypyn jälkeen mutta pian hoksasi jutun juonen. Mä ajaudun helposti liian lähelle estettä ohjaamaan, joten saan kyllä palautella itsellekin mieliini tota. Faro on sen verran nopeampi, että oon tottunut pitämään vähän enemmän vauhtia ohjauksessakin. Figosta tuskin tulee kovin nopea, kun on sen verran jytkympi rakenteeltaankin. Mut jospa tulis sit teknisesti taitava :P

Figon seuraaminen on ottanut pienen askeleen eteenpäin. Tulin juuri ottamasta pienet sessiot taas. Ongelma on ollut, että sen katse menee heti suoraan eteenpäin, kun perse nousee maasta. Sivulla ollessa kontakti pysyy hyvin, ja kun pysähdytään, ottaa taas kontaktin. Nyt "huijasin" sitä ja lähdin mukamas eteenpäin, mutta pysähdyinkin heti, ja toistin tätä liikkeellelähtöä pari kertaa peräkkäin. Tällä tavalla sain sen muutaman hyvän toiston niin, että kontakti pysyi. Ekoilla kerroilla katse suuntautui aluksi eteen, mutta pian alkoi kytätä mua ja sai siitä superpalkan. Tiedä sitten, miten hyvä ja toimiva juttu jatkoa ajatellen, mutta katsotaan olisko tosta tullut joku ahaa-elämys. Täytyy kyllä varoa tekemästä liian pitkiä harjoituksia, nyt oli vähän sellainen fiilis et olis pitänyt lopettaa jo puolivälissä. Vähän jänskättää, että tuhoan sen innostuksen, jos hinkkaan liikaa. Mulla kun on muutenkin vikana, et olen vähän "tylsä" näissä tokojutuissa.

Faron kanssa otin kans pienet jutut, perinteisesti aloitus pienellä seuraamispätkällä. Sen seuraamiseen olen nyt aika tyytyväinen, enkä parempaa lähde varmaan hinkkaamaankaan. Tämä taso jos pysyy, niin saa riittää. Kokeeseen mennään joskus, jos mennään...Lisäksi otin yhden luoksetulon, se oli hyvä. Liikkeestä seiso ja maahan, pitkästä aikaa ja samassa sessiossa. Seisomisessa vähän hiipimistä, toisesta käskystä pysähtyi kokonaan. Epävarmuutta selvästi, tätä ei olla tehty pitkään aikaan ja aiemmin olen yleensä käyttänyt myös kättä apuna. Nyt sanoin pelkän suullisen käskyn. Maahanmeno oli paljon parempi, Faron maahanmenoksi jopa suht nopea.

Faron kanssa on agissa tehty kaikkea perussettiä, ehkä enemmässä hinkkauksessa on ollut takaakierrot, sylkkäri ja kepit. Faro on ollut oma taitava itsensä, eikä näistä kamalasti ole kommentoitavaa :P Mulle tekee selvästi hyvää harjoitella tekniikoita Figon kanssa, koska se vaatii multa tarkkuutta. Ja sitten olen tarkempi myös Faroa ohjatessa. Rimoja on jostain syystä nyt tipahdellut, mutta en ole siitä huolissani. Viimeksi oli ainakin niin paljon virtaa, että pistän huolimattomuuden piikkiin. Ja ohjaushäiriöiden.

Nyt lähdetään kakaran kanssa kurssille taas!

maanantai 24. lokakuuta 2011

Tulihan se sieltä

Se eka nolla meinaan kolmosista. Viikko sitten jo, mutta nyt vasta jaksan raportoida. Eka rata oli hyppäri, aika kiva ja vauhdikas sellainen. Ei ollut mitään ihan karmeuksia, moni hyllytti takanurkan putkihässäkkään mutta itse en pelännyt sitä. Faro kääntyy hyvin poispäinkäännöksillä ja pysyy hanskassa, kunnes vapautan putkeen. Koko rata oli aika varmistelua, monessa kohtaa sanoin sen nimen ja muutenkin olin aika tarkkana hanskaamassa sitä. Siltä meno näyttääkin, riskimmällä menolla olis ollut huomattavasti vauhdikkaampi suoritus mutta tuskin nolla :P Halusin vaan pelata varman päälle, tulos on tärkein ja toivottavasti rentouttaa suorittamista jatkossa. tässä video, kuvaaja vähän myöhästy lähdössä http://www.youtube.com/watch?v=kW4Qs7m7ajw

Toisella radalla fiilis oli kiva ja luottavainen, kun oli hyvä tulos alla. Agiratakin oli tosi kiva. Pari kohtaa oli sellaisia, että sai pinkoa niin kovaa kuin jaksoi ja niissä ne mokat tulikin. Ekassa kohtaa meinasin tehdä valssin (ennen keppejä siis, ks. video), mutta en kunnolla ehtinyt siihen kun aavistelinkin. Hätäratkaisu siis, ja kun se tuli hätäisenä niin ei ollut oikein onnistunut ja rima putos. Olis pitänyt suunnitellakin noin, ja takaaleikkaus kepeille, niin rima olis tod. näk. pysynyt. Seuraavaks tuli pitkästä aikaa kontaktivirhe, puomin ylösmenolla, kuinkas muuten. Meno sille oli vauhdikas, joten sinänsä ei yllättänyt. Mun "puolipidätteeni" oli väärässä paikkaa. Seuraavassa juoksukohdassa ehkä aavistuksen jäin taas seisomaan, mutta ehdin kuitenkin. Sijoittuminen oli vaan vähän huono, olis pitänyt ollan lähempänä koiranpuoleista siivekettä. Lisäks Faro liukastui putkesta tullessaan, ja tuntui et sen takia vähän linja muuttui suunnitellusta. Eli siis hyppy väärään suuntaan ja hyllytys. Harmitti vähän, vaikka olis se kymppi ollu alla kuitenkin. Olisin vaan ajan halunnu tästä. No, jäi kuitenkin hyvä fiilis kaikesta huolimatta. http://www.youtube.com/watch?v=1j0dWNkI_Fo

Figon kanssa on touhuttu seuraamisen kanssa ja ajettu syksyn viimeisiä jälkiä. Seuraamistreenit on ollu ihan ok, välillä kyllä tarjoaa sivua ihan ihme paikoissa ja katsekontakti putoaa liikkuessa. Siksipä nyt ei olla juurikaan mihinkään suuntaan liikuttu, vaan ihan pieniä siirtymisiä eri suuntiin. Ja kontaktin pitämistä paikalla ollessa. Vasenta kättä yritän pitää mahdollisimman normaalisti ja huomaamattomasti. Lisäks ollaan otettu pieniä paikallamakuita, siis ihan lyhyitä pätkiä ihan vaan periaatteen ymmärtämiseksi. Jäljet on nyt ollu vähän epämääräisen mallisia, viimeks ei oikein multa onnistunu suoraan meneminen, niin tuli sit koitettua sellaista kaarevaakin :P Ja yks ei-suora kulmakin siinä oli. Meni tosi hienosti, välillä oli persus ulkona jäljeltä mutta suunta pysyi koko ajan oikeana eikä siinä kulmassakaan eksynyt yhtään. Nameja ei edelleenkään syö kaikkia. Koitin vähän jarrutella, että söis enemmän, muttei se kyllä silti rynninyt. Ruokana oli nyt isohkoja koiranmakkaran paloja joka toisella askeleella, askelet kylläkin ihan kiinni toisissaan, eli pitkiä välejä ei nameilla ollut.

Eilen oltiin sit collieiden agipäivässä Faron kanssa. Oikein kivat radanpätkät oli ohjelmassa. Ekassa sessiossa pakkovalssi putkeen, slalomia, takaakiertoa, taas pakkovalssia ja loppuun takaaleikkauskokeilu. Olin vähän jäässä kyllä, tota alun pakkovalssiakaan en jotenkin hahmottanut vaan lykkäsin koiraa putkeen kamalan kaukaa. Muutenkin oli järjenjuoksu jotenkin tönkköä, mutta sain todelliset ahaa-elämykset kouluttajalta :P Tosi hyödyllinen sessio siis.

Toisessa sessiossa olin jo paljon paremmin hereillä ja fiilis oli tosi jees. Tekniikkoina ihmisnuolta (meni tosi hyvin), perusvalssia, tiukka takaaleikkaus. Lisäks tosi hankala avokeppikulma, jonka kävin kädellä näyttämässä. Tätä edelsi lähes suora putki, joten pingoin kuin sprintteri. Parhaani mukaan. Mut ehdin kyllä, ja kepit meni hienosti :) Hankalin oli se takaaleikkaus, joko kaarros levähti tosi pitkäksi, tai sit Faro kiersi väärän siivekkeen jälkimmäisestä hypystä. Saatiinhan se siitä kuitenkin menemään, kun sain oman ajoitukseni ja käskytyksen oikeisiin paikkoihin.

Aijoo, kävin punnitsemassa pojat eläinlääkärissä. Nyt on kakara mennyt Farosta ohi, painoi 300g enemmän eli 26,3 kg. Faro on laihtunut vähän, lääkärin tiedoissa oli edellinen punnitus 27 kg. Farolta otettiin perusverikokeita ja kilppariarvot. Siltä on mun mielestä kadonnut vähän lihaksia, ja jotenkin oli sellainen fiilis, että haluan tarkistaa kropan toiminnan. Mitään vikaa ei kuitenkaan löytynyt, kilppariarvotkin entisellään, joten tarkistetaan nyt sit ruokailua. Kriteereihin sopivaa nappulaa on tosi hankala löytää, joten kokeilen nyt ihan vaan proteiinilisää lihan ja kermaviilin, kananmunan tms. muodossa.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Paluu kisatauolta

Vähän laiska päivittäjä ollut taas, mutta pakko nyt ennen kuin tulee lisää päivitettävää. Ensin arkielämää: Figo on todellakin oppinut merkkailemaan. Nostaa jalkaa jatkuvasti ja oikein liioitellusti. Lähes kaikki kuseksimiset tapahtuvat nyt jalkaa nostaen. Vain jos on oikein kova hätä eikä puuta heti saatavilla, niin menee vielä nelin kontin. Iso poika. Ohituksissa ja ihmiskohtaamisissa alkaa olla järkeä havaittavissa. Päivänä eräänä nähtiin saman lyhyen ulkoilun aikana niin naapurinmamma pihalla, kuin läheisen talon rollaattorimamma lenkillä. Kummankin ohitus sujui ilman haukkumista ja karvojen nostamista. Jes! On alkanut myös oma-aloitteisesti tarjota kontaktia lenkillä, jopa ohitustilanteissa. Kyllä siitä vielä fiksu koira tulee :)

Kisoihin sit. Oli tosi hyvä fiilis lähteä sinne, ja ihanaa päästä pitkän tauon jälkeen tositoimiin. Kaiken huipuksi Figo oli mummulassa hoidossa, joten sain mennä vaan Faron kanssa. Hermoja säästävää. Jostain syystä olin kuitenkin ihan pihalla ohjauksineni. Olin hidas enkä luottanut omiin ratkaisuihini. Varsinkin ekalla radalla olin ihan turisti. Kahdella muulla tuli sitten vastaan jo ratojen vaikeuskin, varsinkin viimeisellä eli hyppärillä. Liikaa juoksemista mulle, ja siihen vielä yhdistettynä tekninen haastavuus. Eivät ne sinänsä vaikeilta radoilta vaikuttaneet, mutta ei vaan mun taitoihin ja vahvuuksiin sopivia. Lisäksi Farolla oli edelleen se turbovaihde päällä...Se yhdistettynä mun hitauteen ei ollut kovin hedelmällinen yhdistelmä :P Ekalla radalla tehtiin sentään nollaa toisiks viimeiselle esteelle asti. Kylläkin tosi rumaa sellaista...Olis nolottanut, jos olis nolla tullut sillä :P

Videotkin olis, mut en jaksa niitä nettiin latailla kun on niin karua menoa. Ilmoittauduin heti revanssiin ATT:lle ens viikolla. Pakko saada nyt fyysinenkin puoli kuntoon :P En mä niin hidas ole, kuin luulen. Prkl!

Tokoiltukin ollaan. Molempien kanssa on keskitytty siihen seuraamiseen. Faro edistää ja Figo jää jälkeen :P Mikähän siinä on niin hankalaa mulle?! Noh, olen tehnyt lyhyitä sessioita pelkkää seuraamista etenkin Figon kanssa, ihan paria askelta. Harjoittelen uutta palkkaustapaa, pidän lelun oikealla kädellä vasemman olan kohdalla. Ja yritän saada vasemman käden järkevämpään paikkaan, se kun on jotenkin jämähtänyt siihen koiran nokan lähelle hämäämään. Faron kanssa taas edistäminen johtuu selvästikin siitä, että odottaa lentävää palloa...Vaikka en sitä edes eteenpäin koskaan heitä. Olen ottanut pitempiä pätkiä ja erityisesti vasemmalle kääntymisiä. Hetkittäin näyttää jo paremmalta. Nyt tarttis jonkun kattomaan sitä touhua ja kommentoimaan.

Nyt ei jaksa tarinoida enempää :P