perjantai 25. joulukuuta 2015

Vuosikatsaus

Faro toivottaa hyvää joulun aikaa kaikille!

Vuoden viimeistä viikkoa viedään, joten aika tehdä pieni katsaus vuoden 2015 tapahtumiin. Vuosi sitten tavoittelin seuraavaa:

Farolle ainut tavoite on pysyä kunnossa. Humputellaan agia ja käydään epiksissä, jos jaksetaan.

No juu, humputeltiin mutta epiksissä ei käyty. Hiukan kokeiltiin rallytokoa ja käytiin ne yhdet kisatkin, niukin naukin tuloskin saatiin.

Figo:

- agissa kisata jonkun verran, jokunen nollatulos.

Kisattiin vähän, kokonaiset 10 starttia. Nollia saatiin kaksi, yks vitonen, yks kymppi ja yks 15 :D Tulokset starttimäärään nähden ihan ok, mutta kisoja olis kyllä saanu tulla paljon enemmän... Mutta kun ei hotsittanut, niin ei tullu käytyä. Rotumestiksissä oltiin ja sijoituttiin kuudensiksi, joukkuekisassa hopealle. Tää oli kyllä kiva, että onnistuttiin tekemään tulokset ja siten sijoittumaan.

- JK1-tavoite: "En ota kyllä paineita, ihan riittävästi tulee olemaan tekemistä muutenkin, ja maastojen treenaaminen lasten kanssa on haastavaa. Mutta pidetään tämä mielessä, ja katsotaan miten käy."

No kuten tiedetään, ei tullut kisattua edelleenkään. Kesällä jo tuntui, että saadaan homma valmiiksi ja olin asettanut tavoitekokeenkin kalenteriin. Lopulta kuitenkin "aika loppui kesken", kun palasin töihin ja treenifiiliskin kärsi.

- Jokunen näyttely.

Käytiin kahdessa, tulokset olivat kyllä mukavat kun ekasta sileä ERI ja toisesta peräti PU2 & VASERT.

- Jos pk-puolen treenaaminen ei onnistu tavoitteellisesti, niin tokoillaan. Tokosäännöt uudistuvat elokuussa, ja uusi avoin luokka vaikuttaa kivalta. Treenataan niitä liikkeitä ja katsotaan tultaisko jo koevalmiiksikin.

No ei pelkoa koevalmiudesta :D Kesällä kyllä treenattiin tokotavoitteisestikin jonkun verran, mutta rehellisesti en kyllä koevalmiutta missään uudessa liikkeessä edes ajatellut. Ruutua ei ole edes aloitettu ja merkin kierto on suunnilleen ajatuksen tasolla. Kerran kokeiltiin paikalla istumista.

Aika laiska vuosi siis kaiken kaikkiaan. Edellä mainittujen lisäksi Figo kisasi kahdessa rallytokokisassa saaden niistä tulokset. Se olikin oikeastaan aika hyvä oivallus uudeksi harrastukseksi. Sopivan helppoa ja leppoisaa tähän elämäntilanteeseen. Oikeastaan suurimman työn harrastusten saralla olen tänä vuonna tehnyt pääkoppani sisällä. Olen päässyt sellaiseen hyvään harrastusitsetuntoon ;D Kun elämä on lasten, palkkatöiden, kodinhoidon ja koirien arkielämän ansiosta jo tarpeeksi hektistä, niin harrastamisen haluan olevan mukavaa, rentouttavaa omaa aikaa. Stressiä tulee riittävästi em. asioistakin - siksipä en halua nyt ottaa lisäpainetta harrastamisesta ja asettaa kovin kummoisia tavoitteita. Voin hyvällä omallatunnolla touhuta "helppoja" lajeja ja kisata juuri sen verran, kuin tuntuu sopivalta.

Näistä lähtökohdista lähdetäänkin ensi vuoden tavoitteisiin:

Farolle taas tavoitteena pysyä terveenä. Jos siltä tuntuu, niin voitais kokeilla hankkia ne pari rallytulosta ja siten koulari.

Figo:

- rallysta puuttuva alokasluokan tulos. Jos tuntuu siltä, että haluan tehdä rallya enemmänkin, niin voitais niitä avoimen luokan kisojakin kattella.

- pk-puolella ikuisuustavoite on ja pysyy, ja toteutuminen riippuu fiiliksestä ;) Treenattavia asioita ovat tottiksessa eteenmeno, varmuus esteille, liikkeestä istuminen. Maastossa jana saisi edelleen olla varmempi, jäljestäminen itsessään on ollut ihan jees. Esineistä en ole huolissani.

- agilityssä kisata enemmän kuin tänä vuonna - jos nyt edes 20 starttia. Jokunen nolla niistä olis kiva.

- tokoa en tässä vaiheessa uskalla edes ajatella... Ei koetavoitteita.

- jokusessa näyttelyssä käydään. Ei tulostavoitteita.

Gimma:

- Näyttelyitä 3-5 kpl. Ei tulostavoitteita, järkevä käytös toivottavaa.

- PEVISA-tutkimukset, ja tietysti hyvät tulokset niistä. Luvassa keväällä.

- Rallytokossa kisauran aloittaminen.

- Agilityssä esteiden opettelu ja epiksiin osallistuminen.

- Tottiksessa edetä siten, että voidaan jo oikeasti puhua seuraamisesta, paikallaolosta ja noudosta. Ei vielä mitään koetavoitteita.

- Maastossa päästä ajamaan ihan oikeita jälkiä ja päästä esineruudussa hyvään alkuun.

Gimma keskittyy! kuva: Julia Vornanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti