sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kisaraportti

Eilen sit vihdoin korkattiin kisakausi, edellisestä virallisesta startista olikin lähes päivälleen puoli vuotta. Huonoa tuuria kävi lähtöpaikan kanssa, ja startattiin ekana...Onneksi sain koiranpitelijän mukaan, ettei ollut niin kovaa paniikkia. Samaten onnistui kerrankin myös suoritusten videoiminen.

Eka rata oli varsin helppo. Oli kyllä tiukkoja käännöksiä, mutta takana ei muita esteitä houkuttelemassa. Rata menikin mallikkaasti kepeille asti. Niitä ennen päätin tehdä valssin ja saada vaihdettua puolta. Jälkeenpäin ajateltuna ei olis kannattanut, tai sit olis pitänyt aloittaa se valssaus aikaisemmin, ettei koira olis ehtinyt ajautua noin kauas hypyn taakse, mitä videossakin näkyy. Tavallaan nyt ohjasin koiran toisella kädellä suoraan sinne keppien vieressä olleeseen putkeen. No, tästä kun toivuttiin niin kepit meni kyllä tosi hyvin. Loppusuoria ollaan paljon harjoiteltu, siksi ihmettelinkin kun Faro ei hypännyt viimeistä hyppyä tuosta vaan...No, en kyllä tainnut käskyttääkään mitenkään, kunhan osoittelin. Eikä sillä nyt tossa vaiheessa enää niin väliä. Hylsy kumminkin tuloksena, nollaa lähdettiin tosimielellä hakemaan mutta silti fiilis jäi ihan hyväksi. Saipahan taas "pään auki" tältä vuodelta. Erityisen tyytyväinen tällä radalla olen muuten keinuun, se meni hienosti! Tässä sit se video (kiva rääkäisy muuten, kun tajusin et koira menee putkeen): http://www.youtube.com/watch?v=6f8-_-tj6ow

Toinen rata oli haastavampi, mut kiva. Oikeastaan jo etukäteen ajattelin ton taaimmaisen kulman olevan paha, se kauimmainen hyppy (ei oikeastaan videolla näy) oli hirveän kaukana ja sinne piti saattaa koira pitkälle. Olin ajatellut valssaavani seuraavalla hypyllä, joten se saattaminen jäi sit vähän vaillinaiseks...Toisaalta heti alussa putos rima (Faro tais sotkeutua askeleissaan jotenkin, kun hyppäs ihan päin?), joten ei sitä nollaa olis kumminkaan tullu. Tosiaan Faro tuli sen kauimmaisen hypyn ohi ja hyppäs seuraavan, joten hylsy tästäkin. Otin sit keinunkin ihan rauhassa uusiks, kun Faro ensin "karkas" sinne. Tällä radalla oon erityisen tyytyväinen keppeihin, hienot! Kontaktitkin meni ihan ok:sti, tarkemminkin olis voinut ottaa mut ihan siedettävästi nytkin meni. http://www.youtube.com/watch?v=D0YVzT3_74c&feature=related

Ei sit tullut niitä nollia, joiden perään oon viimeisen kuukauden uhonnut...Mut ei nyt ihan tyytymätönkään voi olla, jännittikin niin saakelisti pitkän tauon jälkeen. Nyt käydään muutamissa epiksissä ennen juhannuskisoja, siellä sit tod. näk. kaks starttia taas luvassa. Analysoin eilen, että varmaan ollaan kisattu turhankin säästäväisesti, ei ole kehittynyt kunnon kisarutiinia. Sellaista koitetaan nyt episten avulla kehittää. Juhannuksena on ehdottomasti taas nolla(t) tavoitteena, ei ne todellakaan meille mahdottomia ole, uskallan väittää.

Siksikin jäi hyvä fiilis kisoista, et Faro sai kovasti kehuja :) Taas pari ihan tuntematonta ihmistä kehui hyvännäköistä, innokasta ja vauhdikasta menoa. Muutenkin sai ihailua osakseen niin fiksuna ja aktiivisena colliena. Lisäksi perjantaina korvakontrollissa (kaikki hyvin!) lääkäri kehui tervepäistä collieta. Kyllä pikkasen ylpeilytti :) Mut kyllä Faro niin hieno poju onkin, kiva että se myös näkyy ulkopuolisille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti