keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Epikset ja TSAU-treenit

Oon ihan unohtanut päivitellä viime viikkoisia juttuja. Torstaina käytiin Laitilassa epiksissä, ohjelmassa ykkösluokan ja avoimen luokan radat. Ykkösluokan rata oli tosi kiva, muutama ei-niin-simppeli kohta, sellainen ei ihan helpoin näkemäni ykkösluokan rata tasoltaan. Kamalalla kiireellä ehdin tutustumaan, tultiin vähän myöhässä ja meinasin jo ettei ehditä tähän ollenkaan mukaan. Ajattelinkin, että vedetään nyt lämmittelyksi ja tarkemmin sit se avoimen rata. Mutta kuinka ollakaan, tämä rata menikin ihan nappiin ja taidettiin tehdä ainut nollatulos. Jotenkin laiskan tuntuista menoa kyllä omalta osaltani, mutta silti sujuvaa ja moni sanoi sen myös näyttäneen siltä. Kontaktitkin meni tarkasti, kepit ok eikä rimoja kolissut. Palkinnoksi saatiin lahjakortti yhteen episstarttiin, joten kai me sit käydään ens kerrallakin :P

Avoimen luokan rata ei ollut oikeastaan yhtään vaikeampi, vaikka monen huomasin siinä tiettyjä kohtia kauhistelevan. Eivät ne yhtään vaikeita olleet, kun vaan ohjaa oikein :P Ainoastaan lopussa oli sellainen kohta, jonka jo etukäteen ajattelin menevän pipariksi. Se tosin johtui siitä, että mielestäni siihen ei Faron kokoinen ja rakenteinen koira pysty vääntymään oikein. Putken ulostulopään vieressä oli kepit siten, että putkesta piti oikeastaan ottaa vähän "taaksepäin" päästäkseen kepeille, ja tämä väli oli todella onnettoman lyhyt. Pysäytin koiran käytännössä kokonaan ja heitin sinne taaksepäin, mutta siltikin se oli tosi ahdas eikä Faro oikein meinannut päästä alkuun. No, jo aiemmin oli tullut pari kertaa kontaktien roiskaisu, joten otettiin koko rata niiden harjoittelun kannalta. Keinultakin karkas, melkein tuli ilmakeinu, joten otin sen kokonaan uusiksi. A:lla tuli kyllä alas asti mutta lähti ilman lupaa. Puomi mentiin kahteen kertaan, ekalla kertaa meni vähän hutiloimiseksi ja toisella kertaa sit jo niin rajusti, että otin sekin uusiksi. Tällä kertaa olikin sit jo niin varovainen, että himmas jo ennen kontaktipintaa :P Kontaktien välit olivat sujuvia, ja ohjauksessa ei sinänsä ollut moitittavaa. Tällä viikolla on taas epikset Mynämäellä, sinne mennään ihan vaan kontakteja harjoittelemaan.

Perjantaina Heidin treeneissä oli haastavahko rata, jota oli valmennusryhmän treeneissä menty edellisenä päivänä. Tosi mukava ja sopivan vaikea. Muuten meni varsin hyvin, mutta mä annoin kyllä turhan helposti Farolle anteeksi pari keinulta karkaamista. Miks mä sit päästin sen tulemaan ja vielä palkkasin? No hitto kun en tiedä :D Pitää kyllä nyt iskostaa päähäni se, ettei lelu vahingossakaan lennä näistä sinne päin -suorituksista. Lähdössä otin muutamaan kertaan paikallapysymisharjoituksia, Farohan on nyt pariin kertaan nostanut perseensä ennen lupaa. Kerran yritti nytkin, mutta seuraavilla kerroilla ok. Tämä on sit toinen asia, mihin kiinnitetään tiukasti huomiota nyt.

Sunnuntaina käytiin beaglepäivillä, paljon oli piikeleitä mukana ja isukin pentukin kasvanut paljon :) Vaikka Farokin käyttäytyy välillä vähän turhan riehakkaasti tällaisissa "massatapahtumissa", täytyy silti olla ylpeä siitä. Sen verran karua käytöstä näkyi mettäkoirilla. Faro kävi myös kolmeen otteeseen uimassa, oli tosi hyvä hiekkaranta siihen tarkoitukseen. Nakinsyöntikisassa beaglet olivat kovempia, vaikkei Faronkaan aika ihan huono ollut ;) Se onkin aina ollut hyvä syömään, muttei ahmatti.

1 kommentti: