keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Entiset BEAJ-noviisit

Varsinais-Suomen ja Satakunnan beagleporukoilla järjestimme noviisikokeen ensikertalaisille koekoirille ohjaajineen Mynämäellä 1.12. Osallistujien joukossa olivat myös veljekset Tricking Dudeson (Roope) ja Dakota (Jeppe). Kumpikin onnistui löytämään kaksi ajettavaa maastoissaan. Jepellä oli huonoa tuuria, kun ensimmäisessä erässä löytyi rusakko, joka liikkui kilometritolkulla tietä pitkin. 60 min ajoa kuitenkin. Toiseen erään löytyi jänis, joka teki katoamistempun heti alkuunsa! Leveällä ojalla jäljet loppuivat kuin seinään. Liekö jänis uinut ojaa pitkin pois? Jeppe selvitti tilannetta 1,5h löytämättä jänistä uudelleen. Harmi, koska ainekset olisivat olleet hienoonkin tulokseen. Nyt pisteitä kertyi 37 ja risat. Mutta uutta putkeen vaan, nyt kun ensimmäinen kerta on koettu! Rahkeita kyllä riittää.

Roope löysi kaksi jänistä, ajojen pituudet 88 ja 60 min. Kun ominaisuuspisteet ja yksi hakulöysyysmiinus ynnättiin yhteen, tulokseksi tuli 60,42 eli ykköstulos! En rohjennut sellaisesta haaveilla, vaikka tiedänkin koiran olevan hyvä. On kuitenkin monta monessa, että koepäivälle sattuu asiat kohdalleen ja se näkyy tuloksessa. Paljon onnea Roopen kotijoukoille!

Kiitos molempien poikien omistajille, että rohkenitte mukaan. Toivottavasti jatkoa seuraa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti