torstai 15. elokuuta 2013

Töttöröö

Ei millään keksi otsikkoja näihin teksteihin :P

Käväistiin Tsaulla juoksemassa kolme rataa hyvin vähäisin treenein. Hyvää ja huonoa, yksi rata oli perinteinen loppusuoran hyllytys puhtaan radan päätteeksi. Figo lähti puomin alastulolta omin luvin ja lipsahti edessä olleeseen putkeen. Olin kyllä jo karjaisemalla pelastanut tilanteen kahteen kertaan ennen loppusuoraa, eli mikään kaunis rata tämä ei tuohonkaan mennessä ollut. Tein parhaani, yhtään parempaan en olisi pystynyt :D Siinä mielessä en voi olla pettynyt... Enkä olekaan, kyllä se vaan tällä treenimäärällä on aika turha kisoissa käydä. Ei ne nollat tuurilla tule nyt. Katsellaan syksyn tullen taas uudelleen, kun tottis- ja maastotreenit vähenevät.

Eilen olin testaamassa tokotilannetta möllitokossa. Oli erinomainen pehmeä lasku koetilanteisiin, kun oltiin omalla kentällä ja suurin osa paikalla olleista Figolle tuttuja. Kuitenkin ihan kokeenomaisesti toimittiin, ja muakin jännitti. Eniten jännitti paikallaolo, tietysti... Maahan käskettäessä se käväisi maassa ja ponkaisi samantien istumaan. Käskin uudelleen, jolloin tajusi jäädäkin. Pysyikin maassa koko ajan, mutta turhan levoton oli. Katseli ympärilleen, haisteli ja muuta. Tätä ei tee yksin ollessaan tai bh-makuun tyyppisessä harjoituksessa, mutta rivissä oleminen on sille vähän hankalaa. Toisaalta eipä sitä kokemustakaan paljon ole, sitä se tarvitsisi. Pari viikkoa on viralliseen kokeeseen, katsotaan mitä tässä nyt tapahtuu.

Muut liikkeet oli ihan jees nekin, lähinnä virheet tuli yllättäen jäävissä. Ne ovat treeneissä menneet hyvin. Pikkasen tais jännitys vaivata, kun annoin käskyt jotenkin poikkeavalla tavalla ja Figo meni maahan / pysähtyi vasta toisella käskyllä. Kolmas virhe tuli luoksetulossa, jossa tuli eteen aika vinoon. Oltiin just harjoiteltu edestä sivulle siirtymistä bh-kurssilla, ehkä tästä tuli jotain epävarmuutta. Täytyy hioa tätä nyt. Muuten ei mitään erityistä ollut muissa liikkeissä, seuraaminenkin hyvää ekaan koetilanteeseen. Hihnassa seuraaminen alkoi vähän wtf-fiiliksellä, mutta ekan pysähdyksen jälkeen parani ja oli varsin kelvollista siitä lähtien. Erityisesti vapaana seuraaminen. Pisteitä yhteensä 183, arvostelu oli mielestäni suht lähellä oikean kokeen arvostelua, ehkä seuraamisesta olisi tositilanteessa tullut ennemmin 9 kuin 10 :P Mutta tyytyväinen olen, pääasia oli nähdä että koira toimii ja on jokseenkin oma itsensä tuollaisessa tilanteessa.

Faron kanssa tuli joku mielenhäiriö, kun meinasin ilmoittaa sen tokokokeeseen :D Ugin koe on kuitenkin jo täynnä, eli ei tarvitse sen suhteen stressata. Olen testaillut avoimen liikkeitä, ja sanoisin että paikallaoloa lukuunottamatta ovat suht varmassa kuosissa. Kymppejä nyt tuskin tulee luoksetulosta, noudosta tai kaukoista, mutta ei niiden pitäisi nollillekaan mennä. Katsotaan miten paikkis etenee, joko tulevan syksyn aikana vielä rohjettais kokeeseen. Farolle on aika iso hämmästys, kun mamma menee piiloon. Faro siirtyi viime viikolla EJ-rekisteriin ja on nyt poikkeusluvan haltija :) Saadaan siis kisata niin paljon ku sielu sietää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti