Hups, kuukausi vierähti...

...ilman blogipäivitystä. Noh, koitetaanpa taas muistella oleellisimpia juttuja.

Jotain on taas saavutettu: Faro kävi BH-kokeessa näyttämässä käytöstään hyväksytyn tuloksen arvoisesti. Mikään supersuoritus se ei ollut, ennemminkin sellainen perusruma, mutta ei mitään ihan radikaaliakaan sattunut. Paikallamakuuta pelkäsin, koska koetta edeltävänä viikkona satoi ihan hulluna ja oli odotettavissa läpimärkä nurmikenttä. No, ei se siltä kohdin onneksi niin paha ollut, ja makuussa ei ollut mitään ongelmaa. Henkilöryhmä oli aika huono, muuten seuraamiskaavio tuttua ja turvallista menoa. Toisella kertaa unohdin juoksun ja hitaan kävelyn, tuomari siitä ystävällisesti huomautti, ja kerkesin vielä ottaa pienet pätkät ennen käännöstä :P Kaupunkiosiossa ei mitään erityistä, oltiin päivälenkillä. Tulipahan koettua tämäkin koe ja harjoiteltua Figoa ajatellen. Jospa ensi syksynä olis sitten sen vuoro?

Agin piirinmestaruudetkin olivat. Joukkueradalla mukana molemmat pojat. Oli sellainen kolmosluokan tasoinen rata, ei mikään supervaikea ja ihan kiva. Figon kanssa tehtiin räkäinen nolla, vaikka keinulla oli vitonen kyllä hyvin lähellä. Karkasi prkl sieltä ilman lupaa, ja seuraavalle hypylle meno oli melko sekava. Sitten vielä melkein törmättiin kepeille mennessä, mutta selvittiin pystyssä ja ilman virheitä. Helpompaa sen kanssa on tuollaista kiemuraista rataa mennä kuin ykkösluokan selkeälinjaisia... Toivottavasti päästäis sieltä pian pois, kakkosluokka on varmaan jo helpompi.

Farolle rata oli sinänsä iisi, mutta rimojahan siellä tipahteli taas. Olen treeneissä havainnut, että sitä tarvitsee nyt käskyttää hypyille oikein kunnolla. On ilmeisesti oppinut hyppäämään huolimattomasti. Olen ottanut tiukemman linjan, käskytän kunnolla ja pudotuksesta pysäytän suorituksen. Noh, kisoissa en sitä tee mutta kaipa se sielläkin alkaa vielä näkyä. Seuraavaksi kisaillaan varmaan vasta joulukuussa. Ennen joulua on myös Kotille aika, tulee tsekattua kropan kunto taas.

Henk. koht. radoilla jäi kyllä eka pikkasen vaivaamaan... Pitkästä aikaa tosi hyvä fiilis radalla, rimat pysyi ylhäällä ja erehdyin jopa miettimään, että meneepäs hyvin. Sitten neljänneksi viimeisellä esteellä eli puomilla - kappas vaan, koira tipahti. Meno puomille oli ihan suora ja vauhdikas, pikkasen käskytin hidastamaan, ja ehkä se olikin juuri se juttu, miksi sen tasapaino petti. Suoralla osalla kuulin ensin pari sutisuti-askelta, sitten tipahti, onneksi jaloilleen. Lähetin puomille sieltä sivusta, jolloin hyppäsi tietysti kontaktin yli :P Ihanneaika oli sen verran tiukka, että tästä hässäkästä vielä muutama sekunti yliaikaakin, joten äkkiä se nolla muutuikin tulokseksi ~15 :D Noh, tulipahan huomattua että ne rimat kyllä voivat pysyä ylhäälläkin, ja meno voi olla tosi hyvää. Harmi, että lopputulos ei kuitenkaan ollut ihan sitä mitä olisi voinut.

Toinen rata oli hyppäri, siinä tuli sitten rimojakin taas pari. Tai itse asiassa toisessa meni niin läheltä siivekettä, että osui siihen ja rima putosi siksi. Kepeille oli kunnon umpikulma, lähti sinne hyvin mutta loikkasi ykkösvälistä suoraan kolmoseen. Oli sen verran vauhtia, ettei ilmeisesti saanut taitettua itseään oikeaan väliin. En tätä itse edes huomannut, mutta silminnäkijät kertoivat sen hylsyn syyksi. Muuten rata oli ihan jees, rimoja lukuunottamatta sujuva ja kiva. Kyllä se vaan osaa ja joskus jopa mäkin, kunhan saatais ne rimat pysymään ylhäällä. Jatketaan harjoituksia...

Kartturoin myös Oona-bostonia joukkueradalla :D Muutamat yhteiset treenit on takana, ja Oona on ollut tosi kiva ja mielenkiintoinen tuttavuus :) Muutamia juttuja en osaa ihan vielä ottaa huomioon, kun olen hiukan erilaisia koiria tottunut ohjaamaan, mutta kyllä se siitä. Rata meni ihan kelvollisesti noin puoliväliin asti. Silloin Oonalle iski hätä, missä on mamma?! Hilpaisi etsimään, eikä edes löytänyt :( Tultiin siihen tulokseen, että jos mamma olisi oikeasti ollut kentän laidalla, ei olisi ollut mitään ongelmaa. Mahdollisesti käydään Oonan kanssa kisoissa jatkossakin, treeneissä ainakin haetaan yhteistä säveltä vielä. Mielenkiintoista ja opettavaista ohjata aivan erilaista koiraa.

Viime viikonloppu vietettiin Yläneellä Kuralan kartanotilalla leireilemässä. Ohjelmassa _piti_ olla pääasiassa jälkeen keskittyvää toimintaa, mutta edellisellä viikolla pukkasi 10 cm lunta ja kunnon pakkaset, joten se siitä. Kouluttajan (Ojansivun Niinan, joka kesällä opasti meitä hoffileirillä) kanssa keskityttiin siis tottikseen, joka ei huono aihe ole sekään. Lohdullista oli huomata, että kouluttajankin mielestä Figo on edistynyt ja muuttunut edukseen. Tämän syksyn aikana se on jotenkin hirveästi rentoutunut, kaipa se on kasvamassa aikuiseksi? Tässä yksi kuva henkilöryhmästä, mikä vielä kesällä sai sen korvat laskemaan ja muutenkin oli hirveän jännittynyt siitä touhusta.

kuva: Johanna Kuparinen

Nyt leikittiin ryhmän keskellä ja sitä jatketaan. Ihmiset sinänsä eivät Figoa kiinnosta, ei siis pyri leikkimään tai hyppimään, saati rähjäämään. On vaan ollut jännittynyt tilanteesta. Varmasti siihen on vaikuttanut se, että itse olen ollut asenteella "mitähän se tekee, meneeköhän se ihmisten luo, karkaako se"... Nyt olen osannut itsekin rentoutua ja se kyllä näkyy koirassa. Seuraamispaikka oli Niinan mielestä ihan ok, ei niin paljon edessä että siihen pitäisi sen rajummin puuttua. Kontakti on vähän niin ja näin välillä, ja se parantuu aina, kun "jotain" tapahtuu". Siksipä tehdäänkin nyt paljon käännöksiä ja muita erikoisuuksia.

Jälkiasiat käytiin teoriatasolla läpi, ja pian lähden soveltamaan käytäntöön... Lumet sulivat eilen, joten täytyy käyttää jäljellä oleva aika hyödyksi. Sen verran opin, että hakoteillä en ole ollut vaan on treenattu ihan järkevästi. Kun koira menee kulmasta yli tms, mun pitää vaan opetella antamaan sille enemmän tilaa ja pysyä rauhallisena. Pitempi liina, etten tunge keskelle sen touhuamista. Kyllä siitä vielä hyvä tulee!