perjantai 11. maaliskuuta 2011

Hierontaa sun muuta

Farolainen kävi keskiviikkona ekaa kertaa hierottavana, lauantaisista kisoista inspiroituneena. Tiistaina olin käynyt kevyesti ottamassa hiukan keppejä nähdäkseni, miten ne niissä olosuhteissa menivät. Ei ongelmaa, vaan kepittely oli ihan entisellään. Aloinkin miettiä, olisko kisoissa ollut kenties kyse kylmyyden aiheuttamasta jäykkyydestä, niissä olosuhteissa kun lämmittely saattoi jäädä puutteelliseksi. Noh, mene ja tiedä, huomenna testataan kisaolosuhteissa. Otin kaikenlaisia helppoja ja helpohkoja kepittelyjä, erityisesti sellaisia että teen valssin keppien jälkeen. Ihan hyvin meni. Mielenkiinnolla odotan huomisia ratoja.

Hieronnan suhteen olin periaatteessa yllättynyt, koska odotin ettei Faro osaisi ollenkaan rauhoittua. Äkkiä se kuitenkin huomasi, että nyt seistään paikallaan ja ollaan vaan. Hieroja totesi, että kyljet ovat ainakin aika piukat, mutta mitään radikaalia ei ole pielessä. Seisten Faro oli tosiaan hienosti, mutta kyljelleen ei olis millään mennyt. Arvelinkin kyllä, että se voi olla hankalaa sille. Saatiin se lopulta sit kyljelleenkin, ja vaikutti rauhoittuneen siihen. Jossain vaiheessa se kuitenkin totes että nyt riitti, ja rupes kampeamaan itseään ylös. Sen seurauksena mulla on komeat raapimajäljet oikeassa kädessä ja vasemmassa reidessä :P Noo, ehkä ens kerralla malttaa pidempään. Tai sitten ei, mut sen näkee jo reilun viikon päästä kun mennään uudelleen. Sain myös neuvoja venyttelyyn, joka voi tapahtua sekä ennen että jälkeen suorituksen ja vaikka ihan vapaa-aikanakin. Siihen näyttäisi suostuvan ihan hienosti, ja pysyy rauhallisena.

Tiistaisissa treeneissä oli Kirsillä mukana kamera, jonka tähtäimeen pojatkin pääsivät. Tässä siis Farosta pari agikuvaa ja Figosta naamakuva :)







Suuret kiitokset Kirsille kuvaamisesta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti