tiistai 21. joulukuuta 2010

Hyvinkään reissu

Ajokeliä uhmaten lähdettiin sunnuntaina Hyvinkäälle. Kisat oli isot, yli 50 koiraa maksikakkosissa ja meidän osalta aloitus klo 19.30 maissa. Onneksi seuraavaksi päiväksi sain iltavuoron...Alusta oli vähän paha Farolle, kuten oikeastaan arvasinkin. kiljahteli aika paljon ja liukuili. Kaipa näitä keinonurmia pitäis vaan koluta ja totutella siihen alustana, et alkais sellaisellakin sujua kuten hiekalla ym. No, ei siitä nyt suuria ongelmia ole ollut mutta pientä häiriötä kuitenkin.

Radat olivat molemmat oikein kivoja, riittävän vaikeita mutteivat pahoja. Ekalla oli tosin suora, joka osoittautui hankalaksi niin meille kuin monelle muullekin. Suora putki, okseri ja rengas. Faro muiden muassa loikkasi renkaan sivusta, mitä ei ole tehnyt aikoihin. Mutta näennäisestä helppoudesta huolimatta ei rengas ihan helpossa kohtaa kyllä ollut. Tämän kun korjasin, niin seuraavat esteet menivät vähän pipariksi: Muurin palikka putos, rima putos...Ja lopussa vielä kielsi tyhmästi yhden hypyn ja päätinkin vetää hyllyksi. Olis tainnut tulla 20 tms, paremmalta se hylly näyttää :P Renkaalle asti tosi hyvä rata. Ja kontaktit hyvät.

Toisella oli tosi kiva kepeille meno. A:lta poispäinkäännöksellä kepeille, ja kepeiltä samalla tekniikalla putkeen. Tässä vaan tapahtui sit jotain ihmeellistä, kaipa mä jotenkin lopetin sen ohjauksen kesken enkä varmistanut loppuun asti. Faro tyssäs just ennen putkea ja kääntyi vielä mua kohti, tuskallinen kielto :((( Todella niukka kyllä oli, edellisellä radalla oli yhdellä koiralla varsin vastaava tilanne ja siitä ei tullut virhettä. Käsi nousi ensin mutta tuomari kävi myöhemmin korjaamassa asian. Jäi kyllä harmittamaan, niin pienestä oli kiinni...Muuten rata oli siis puhdas ja erinomainen. Kontaktitkin olivat hienot. Loppu oli samanlainen kuin ekalla radalla, ja nyt varmistelin sitä sen verran ettei tyritty samaa kieltoa kuin ekalla. Aikakin oli nopea, ja voitto olis tullut. Nyt tuli kakkostila nopeimmalla vitosella. Hämmentävää kyllä, että noin isosta porukasta ei saatu enempää nollia aikaiseksi, kummallakin radalla tasan yks! Onneks ei tarvinnut ihan tyhjin läsin lähteä, palkinnot oli kelvolliset. Kiva saada jotain kotiinvietävää, kun noin kauas lähdettiin ja noin ärsyttävä tulos tuli :P

Tän vuoden kisailut oli nyt tässä sit, ens vuonna jatketaan. Varmaankin 16.1. mennään testaamaan Lempäälään taas yks keinonurmi. Harkinnassa on ATT:n loppukuun kisat myös. Katotaan nyt mitä Lempäälässä tapahtuu. Fiilis on kyllä edelleen hyvä, ei se viimeinen luva kaukana ole :)

Sain myös tuolta kisoista hankittua sen kauan hakemani Back on trackin Farolle. Vaikuttaa hyvältä. Sen hengitys haisee nyt kyllä niin pahalta, et tarviikohan ruveta harjaamaan hampaita?! Hammaskiveä ei pahemmin näy, mutta ei suussa muutakaan ihmeellistä näy.

3 kommenttia:

  1. Hienolta näytti meno Hyvinkäällä, ja vähästä jäi nousutulos kiinni.

    http://www.youtube.com/watch?v=d7Tt1oy3XJo

    VastaaPoista
  2. Oi, onpas huippua saada videota! Oon niin miettiny, miksei se menny sinne...Muuten ihan kivan näköistä kyllä, alusta oli kyllä Farolle vähän hidas, kun raukka liukastelee keinonurmella. Kiitos videosta! :) Salaa kuvatut on parhaita, mä kun jotenkin hassusti jännitän jos kuvataan.

    VastaaPoista
  3. Niin, ja eipä tuo nyt videolla niin niukalta kiellolta näytä. Selvästihän se kääntyy mua kohti. Tuntui vaan radalla jotenkin niukemmalta, mut ehkä parempikin näin niin ehkä hiukan laskee pettymystä :D

    VastaaPoista