tiistai 14. heinäkuuta 2015

Nastolan ryhmänäyttely 11.7. / Nastola group show (tuomari/judge John Wauben, NL)

Figo AVO ERI 1, SA, PU 2, VASERT
Gimma PEK 3

Pitkästä aikaa osui kohdalle tuomari, joka tykkäsi Figosta vähän tavallista enemmän. Arvostelussa ei juuri moitteita ollut. Luokkavoitto tuli varmaan pitkälti liikkeiden perusteella, ainakin tuomarin henk. koht. antamien perusteluiden perusteella. Oli oikein miellyttävä uusi tuomarituttavuus tämä hollantilaismies. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun Figo voitti jonkun PU-kehässä :D Aiemmin, kun on sinne päässyt, on aina ollut viimeinen.

Gimma jäi luokan kolmoseksi ilman KP:ta. Ei siitäkään isoja vikoja löytynyt, mutta jotain setä selitti sen (etu)jaloista. Olivatko löysät vai pystyt ranteet, en ihan saanut selvää... Ja "levoton" ylälinja. Se onkin tällä hetkellä vähän levottomassa kehitysvaiheessa. Ensimmäistä kertaa se ei myöskään esiintynyt kuin robotti, vaan teki muutaman riemastuneen loikan juoksukierroksilla. Taisin villitä sitä liikaa ennen kehää, oli niin tulisena ennen omaa vuoroaan. Luokan toiseksi sijoittui Gimman sisko Dolly (Paperdoll), joka oli oikein nätti ja Gimmaa rauhallisemman oloinen. Oli kiva nähdä :)

Meillä oli oikein kunnon sukutapaaminen, kun em. siskon lisäksi paikalla olivat myös Gimman isä Victor sekä Figon sisko Veela ja emä Tirri. Luonnollisesti myös molempien kasvattajat. Tämä onkin näyttelyiden paras puoli, tulee nähtyä tuttuja kauempaakin. Lopuksi käytiin vielä ottamassa pienet tottikset. Reissun paras anti olikin huippuunsa noussut treenimotivaatio! Toivottavasti se nyt pysyy.

Figo Nastolassa, kuva Sirpa Heikura
Gimma 7,5 kk, kuva Sirpa Heikura

Tokon seuramestaruuskoe tosiaan oli. Figo osallistui avoimeen luokkaan, Faron kanssa en sittenkään viitsinyt lähteä mukaan... Paikallaolo tehtiin ohjaaja näkyvillä eli otettiin vapaaehtoisesti siitä nolla. Meni moitteettomasti. Toinen nolla otettiin hypystä, ehkä vähän yllättäen. Ei siinä pitänyt hankaluuksia olla, mutta ei se niin helppo sitten ollutkaan. Luoksetulossa ei käsimerkki aiheuttanut minkäänlaista reaktiota, eli siitä puhdas läpijuoksu ja arvosana 5. Kaukoissa jäi viimeinen vaihdos tekemättä - ei tämänkään pitänyt vaikea olla, mutta ei se kehässä niin helppoa olekaan :P Muuten meni ihan hyvin. Tuomarina oli Tuija Sere ja arvostelu tapahtui hänen tutun tiukkaan tyyliinsä. Saatiin kuitenkin tulos, 103 pisteellä! Oli ihan kiva kokeilla näitä vanhoja sääntöjä kokeenomaisesti, vaikka viralliseen kokeeseen ei ollakaan menossa. Uusi avoin luokka vaikuttaa kivalta, ja sitä varmaan tullaan aikanaan kokeilemaankin.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Blogiuudistus

Päätin tehdä blogille pienen uudistuksen. Harkinnassa oli ihan oikeiden kotisivujen perustaminen, mutta jääköön se vielä odottamaan myöhempää ajankohtaa... Blogi toimii tästä lähtien niin treeniblogina kuin "kennelsivuna".

Myös blogin otsikko on muuttunut raflaavaan muotoon. Tämä juontaa juurensa juuri myönnettyyn kennelnimeeni, joka siis on Tricking. Se viittaa tietenkin trikkivärisiin koiriini (sopii myös beagleihin), mutta myös harrastamaani temppuiluun niiden kanssa... Ja varsinainen merkityskin sopii koirille :P Aika näyttää, tuleeko nimelle joskus käyttöä, toivottavasti!

Ajattelin lisätä jonkinlaisen kasvatus/jalostusaiheisen sivun blogiin jossain vaiheessa. Päivitän myös kaikki muut sivut paremmin aiheeseen sopivaksi.


lauantai 6. kesäkuuta 2015

Kesä

Enpäs ole taaskaan jaksanut päivitellä mitään, tuhma minä...

Viimekertaisen jälkeen on käyty Gimman kanssa hakemassa toinenkin mätsärin BIS-voitto :D Tällä kertaa Mynämäen vappumätsäristä. Robotin lailla esiintyi sielläkin, ja sai kovasti kehuja olemuksestaan. Kehäketun menestys jatkui 14.5. Vantaan pentunäyttelyssä, jossa kakara oli ROP-pentu. Harmikseni isoon kehään jääminen ei onnistunut, koska matka jatkui sukuloimaan ja koko porukka lapsia myöten oli mukana. Liian rankka päivä olisi tullut, kun näinkin oli jo aikamoinen koettelemus. Uskomaton kakara kyllä :D Vielä on suunnitelmissa toinen näyttely pentuluokassa, sitten jäädään mielenkiinnolla odottamaan debyyttiä virallisissa luokissa (ehkä jo elokuussa).

ROP-pentu Vantaalla 14.5. (kuva Minna Merranmaa)
Figokin käväisi näyttelykehässä, perinteisesti Harjavallassa... Tuloksena ERI muttei sen kummempaa. Perinteinen oli arvostelukin, eli ei mitään uutta ja ihmeellistä tässä reissussa. Senkin olen ilmoittanut nyt toiseen näyttelyyn, mutta tuskin tulee tänä vuonna(kaan) sen enempää käytyä. Jälkikoe on ykköstavoite Figon kanssa tänä kesänä, mutta työtä se vielä vaatii, ainakin jos haluaa pitää tuloksen saamista realistisena. Tottiksessa työtä vaatii vähän kaikki, mutta erityisesti estenouto, eteenmeno ja liikkeestä istuminen. Kaikki ovat hyvässä vaiheessa, mutta tosiaankin vaiheessa. Ja ikuinen murheenkryyni seuraaminen on simmostjatämmöst, mutta tuskin tuloksen saaminen sen rumuudesta johtuisi... Tällä mennään.

Ensi viikonloppuna on oman seuran tokomestaruus, epävirallinen koe mutta ihan oikealla tuomarilla. Ajattelin Figon kanssa mennä koittamaan avointa luokkaa, vaikka vanhoilla säännöillä onkin. Paikallaolon jätän kyllä tekemättä, koska piilomakuita ei ole otettu ikinä - enkä tätä varten jaksa/halua sitä koittaa. Samoin saatan luoksetulon ottaa ihan tarkoituksella läpijuoksuna, katsotaan nyt. Uudessa avoimessa ei pysäytystä ole, joten Figo ei tule sitä taitoa koskaan tarvitsemaan. Tuntuu tavallaan turhalta tätä mittelöä varten räpeltää aiheen parissa. Saapa nähdä, jos ottaisin Faronkin mukaan :D Sen kanssa kyllä osallistutaan suosiolla alokkaaseen, jos päätän sen mukaan ottaa. Ihan kannatuksen vuoksi.

Gimma on treenaillut yhtä sun toista. Pieniä nurmikkojälkiä, tottisjuttuja, jossa uutena opeteltu kapulan pitoa. Pysyy se ehkä sekunnin jo, herkästi kyllä alkaa pureskella... Mutta ihan kehityskelpoinen. Melkoinen rähisijäleikkijä edelleen, ja ohjaajan kädet on koetuksella. Ehkä pientä kehitystä havaittavissa siinä, ettei enää ihan joka sessiossa osu käsiin ja saa verta lentämään. Tässä pikkupätkä toukokuulta, perusjuttuja... https://www.youtube.com/watch?v=ucEV1uA8Ejs

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Hengissä...

Tosiaan henki pihisee, mutta en ole jaksanut päivittää blogia. Touhutaan nyt niin paljon kaikkea, ettei jaksa edes itselleen muistiinpanoja tehdä :P Gimma on jo 5-kuinen, tuoreet mitat 13,8 kg ja noin 50 cm. Parissa mätsärissä on käynyt pönöttämässä, ja tuntuu olevan siinä hommassa luonnonlahjakkuus... Pari harjoituskertaa omalla pihalla, ja menee kuin vanha tekijä. Harjavallassa pääsiäisenä tuloksena punainen nauha, muttei sijoitusta jatkoskaboissa. Hienosti esiintyi, tuomarin kopelointi oli vähän epäilyttävää mutta eipä sellaista kertaakaan ollu harjoiteltukaan. Odottelusta hän ei välitä, kovasti yritti komentamalla saada leikkikavereita, mutta kukaan ei lähtenyt... Tylsää. Kalannissa 19.4. taas Gimma miellytti tuomaria niin paljon, että nappasi punaisten pentujen ryhmän voiton. Eikä siinä kaikki, BIS-kisassa häneen mieltyivät myös kaksi muuta tuomaria, joten yhteistuumin meidän osoitettiin voittajan pallille :D Olin aika huvittunut siitä, miten kakara esiintyi. Eräs tuomareista sanoikin, että olette tainneet harjoitella tosi paljon... Hah! Kaipa se on joku luonnonlahjakkuus.

BIS-voittaja Kalannin mätsärissä 19.4.

Yksi videopätkä Gimman touhuista... Lindan kuvaama, joten "ihan" keskellä kuvaa ei olla koko aikaa :D Tosi kivasti tarjoaa sivulle tulemista ja siinä kulkemista. Tässä vaiheessa oli tota pomppimista aika paljon, mutta nyt se on rauhoittunut. Yllättävän "itsestään" on päässyt jyvälle seuraamisesta, vaikkei sitä oikeastaan ole ihmeemmin edes harjoiteltu. Hiukan vaan vihjailtu, että tossa kohtaa on muuten ihan kiva olla... https://www.youtube.com/watch?v=47eHqDKRZ9k

Tänään käytiin jäljestämässä. Gimma on tehnyt nyt lähinnä namiruutuja, mutta tänään päätin ottaa ihan oikean jäljen ja vieläpä metässä. Alusta tosin oli tosi helppo, ihan tarkoituksella. Melkein kuin olis nurmikolla ollut. Pituutta jäljellä ehkä 25m... Ekat 5m kakara oli aika levoton, hirveällä kiireellä vaan yritti imuroida nameja. Ja kaikki eivät siltikään menneet, huomasin että muutamia nameja tippui kuolaisena maahankin... Ei kerkee niellä edes kaikkia, raukka. Muutaman metrin jälkeen sit rauhoittui ja keskittyi, ja loppu meni tosi nätisti :) Taidetaan siirtyä ruuduista jälkiin nyt.

Figo jäljesti tänään myös. Olin ottanut erikseen keppitreeniä, joka meni ihan hyvin. Siitä rohkaistuneena tein nyt sellaisen "esikoululaistason" jäljen, jolla oli jonkin verran ruokaa ja viisi keppiä, pituutta ehkä just 100 m... Vein suoraan jäljelle. Oli tarkka ja huolellinen ruokien kanssa, mutta kepeistä ei meinannut oikein välittää... Ei taida olla järkevää laittaa niitä sinne, jos ruokaakin on mukana. Muuten olin tosi tyytyväinen, malttoi hienosti ja kulmakin meni hyvin. Parissa kohtaa kepin jälkeen tuli pieni härdelli, mutta selvitti sen rauhallisesti ja itsenäisesti. Ihan rohkaiseva treeni mulle.

Figo on myös tottistellut. Viime viikolla otettiin piiiitkästä aikaa pk-esteitä. Hyppy meni hyvin, myös kapulan kanssa. A:lla taas herkästi kiertää takaisin tullessa. Mutta tämä oli kyllä eka kerta, kun edes koitin kokonaista liikettä :D En siis huolestu, pitää ottaa sitä paluumatkaa erikseen niin eiköhän se siitä. Lisäksi on jatkettu toista keskeneräistä eli eteenmenoa. Sekin vaikuttaa lupaavalta, juoksee hyvällä asenteella ruokakupille kaukaakin, ja olen saanut jo yhdistettyä maahanmenonkin siihen. Hiljalleen siis alkaa vaihe "kupista eroon". Kolmas uusi juttu eli liikkeestä istuminen on aika pitkälti kunnossa. Olen päättänyt vaihtaa täyskäännöksen saksalaiseen, ja sitä on nyt vähän otettu myös. Nyt on vasta huhtikuu, joten olen ihan luottavaisin mielin tulevan kesän ja koetavoitteen suhteen.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Yleiskatsaus

Jaaha, pitkään on taas kulunut edellisestä päivityksestä ja paljon tapahtunut... Yksityiskohtaisesti en ala raportoida, mutta jospa jotain. Viralliset asiat ensin: Figo kävi viikonloppuna agikisaamassa melkein 4 kk tauon jälkeen... Treenattu ei ole juurikaan, max 5 kertaa vähän hömpötelty tuon jälkeen. Yllätyksekseni meno tuntui tosi hyvältä, askel kevyeltä ja mielentilat sopivilta sekä koiralla että ohjaajalla. Radatkin olivat tosi sopivia meille. Ekalta radalta tehtiinkin eka kolmosluokan nolla! Nopeuskin oli ihan hyvä, toki se ei kovassa seurassa kummoiseen sijoitukseen silti riittänyt (10.). Kiva yllätys, ja antoi uskoa tulevaisuuteen. Kaksi muutakin rataa menivät tosi kivasti, vaikka hyllyiksi menivätkin. Toisella radalla tultiin hiuksenhienosti yksi hyppy väärään suuntaan, kolmannella osoittautui putki-kontakti-erottelu liian haastavaksi (eipä yllätys). Muutoin tuo rata meni todella mukavasti, tuli ihan vau-fiilis :) Mitään muita virheitä ei väärien ratojen lisäksi tehty. Kontaktit ok, rimat pysyivät, kepit hyvät. Ajattelinkin, ettei varmana jatkossakaan treenata kauheesti, kun näin hyvin menee muutenkin :D Kontakteja, vähän keppejä ja muutamaa yksityiskohtaa voisi ottaa. Tällä hetkellä tuntuu, että tämän vuoden ykköstavoite olisi kuitenkin siellä jälkikokeessa. Katsotaan nyt.

Figo on aloitellut em. tavoitetta varten taas eteenmenotreenit (sehän on se oikeastaan ainut täysin vaiheessa oleva liike tottiksessa) ja availlut nokkaansa jäljellä. Tehdään nyt muutaman nurmikkojäljet alkuun, ja siirrytään metsään sitten, kun maltti ja tarkkuus ovat asettuneet hyviksi. Tuon jälkeen aion kyllä keskittyä yksityiskohtien hiomiseen, eli janoihin ja keppien ilmaisuun. Ja kulmiin.

Ohops, tän piti olla suora...
Tänään hömpöteltiin Kirsin ja pehkojen seurassa. Pojat saivat tehdä hiukan agia ja Gimma harjoitteli putkea ja ruokakupille lähetystä. Putkiharjoitus oli toinen laatuaan, en aio pitää agilityn suhteen mitään kiirettä... Tämä vuosi on pyhitetty arkielämän taidoille ja tottiksen ja jäljen pohjille. Ruokakupille menon lisäksi ollaan harjoiteltu istumista, maahanmenoa, perusasentoa ja hiukan seuraamista. Namijälkiä on tehnyt muutaman. Jäljellä saa pidätellä ihan tosissaan, jotta malttaa. Aion nyt seuraavaksi ottaa namiruutuja, ennen kuin jatketaan varsinaista jäljellä etenemistä. Motivoituneelta ja nälkäiseltä pennulta vaikuttaa, tällä hetkellä tuntuu että ruoka kiinnostaa leikkimistä enemmän. Leikkiessä roikkuu, murisee ja rähisee :D Ja iskee ranteeseen kiinni. Aika erilaista menoa, kuin mihin olen tottunut. Jännä nähdä, millainen leikkijä tulee.

16-viikkoinen napero
Arkitaitojen kehittymiseen olen oikein tyytyväinen. Olen panostanut luoksetuloon ja yleiseen hallintaan. Gimma on vapaana aina kun mahdollista, ja harjoitellaan "lähellä"-käskyä esim. ohikulkijoiden kohtaamistilanteita varten. Hyvin tuntuu ymmärtäneen idean, mutta toki vielä tarvitsee paljon harjoitusta ollakseen varma. Yritän nyt ihan tosissani panostaa tällaisiin asioihin, todennäköisesti kiitän itseäni niistä myöhemmin. Yleisesti ottaen Gimma tuntuu kaikin puolin normaalilta pennulta... Poikiin verrattuna edelleenkin äänekkäämpi. Komentaa erityisesti Figoa mielellään. Niin kiva seurata kehitystä ja nähdä, mikä hänestä tulee :)