keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Harringan Regina 26.2.2010 - 31.10.2016

Ei olisi vuosi sitten arvannut, että Hanilla on meneillään viimeiset kunnon metsästysreissunsa. Sitten alkoi juoksu, tuli pentuloma ja kesä. Tänä syksynä se ei ehtinyt kovinkaan paljoa käymään metsällä, ennen kuin sairastui. Hani oli väsynyt ja voimaton, eikä ruokakaan maistunut. Tutkimuksissa todettiin vakava anemia, muita merkittäviä löydöksiä ei ollut. Verikokeita liuta, röntgenkuvaus kirsusta hännänpäähän. Lopullinen diagnoosi jäi hämärän peittoon, mutta mahdollisesti kyseessä on autoimmuuni hemolyyttinen anemia (AIHA) tai jokin muu veritauti. Hoitona yritettiin viime kädessä vahvaa kortisonikuuria, mutta varsin pian sen aloittamisen jälkeen Hanin voimat loppuivat yöllä kotona.

Niin yllättävästi se joskus käy, odottamatta ja kovin aikaisin. Hanin muisto jää elämään sen pennuissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti