torstai 14. tammikuuta 2021

Raiku kokeessa

 Pentuhässäkän rauhoituttua oli vihdoin aika koetella Raiku virallisessa kokeessa. Koska se on syksyn aikana alkanut antaa hakulöysää ja se ahdistaa itseäni, halusin ensin ns. päästä helpolla ja kutsua tutut tuomarit omaan maastoomme. Niinpä Kilpeläisen Timo ja Ylösen Petri saapuivat 9.1. vieraaksemme. Vielä oltiin juuri ja juuri paljaalla maalla, ja lunta alkoi tulla vasta seuraavana päivänä.

Raiku löysi nopeasti yöjäljen ja tapansa mukaan antoi sille ääntä. Selvitystä kesti puolisen tuntia, ja totesimme ajon alkaneen. Sujuvaa se ei ollut, ja ehdittiin jo tuomita keli vaikeaksi - ja varmaan siitä olikin kyse. Kyllä se ajo siitä paranikin, mutta kokonaisuus oli kuitenkin katkonaista. Siitä huolimatta 106 min kirjattiin papereihin. Toisessa maastossa yöjälki löytyi vielä helpommin. Jänis oli liikkunut tiellä, ja siinä Raiku antoi ekan kerran ääntä. Siitä suoraviivaisesti hakkuuaukon läpi, ja ajo lähti, hakuaikaa kului 15 min. Tämä ajo lähti heti sujuvasti ja suurempia hukkia ei tullut. Jänis meni useamman kerran tien yli ja tietä pitkin, ja näköhavaintoja saatiin kolme. Hienosti meni Raiku perässä, yhdellä näköhavainnolla eroa jänikseen oli vain puolisen minuuttia. Ajominuutteja kertyi 102, ja ominaisuuspisteet ansaitusti paremmat kuin ekassa ajossa. 

Hakulöysyyttä tuomittiin ekassa erässä 3 pistettä, toisessa 1. Itselleni oli erityisen tärkeää saada juuri tämä ominaisuus numeroina paperille, koska omaa perspektiiviä löysyyteen ei ennestään ole. Se on Raikun ominaisuus, jota voinee kutsua heikkoudeksikin, mutta muut ominaisuudet ovat kyllä tällä hetkellä niin lupaavalla mallilla, että korjaavat puutetta. Pitää muistaa, että ikää on vasta hilkun alle 2,5v, eli kyse ei ole vielä valmiista koirasta.

Lopputulema oli BEAJ1-tulos pistein 79,67. Mikä hienointa, koepäivän suoritukset eivät olleet Raikulle mitenkään poikkeukselliset, vaan tehokkaita hakuja ja hyviä ajoja on tullut järjestelmällisesti talven aikana. Tästä on hyvä jatkaa!

Käytännön metsästyskin Raikun kanssa sujuu


Ja collienpennut sitten! Eipä tullut paljon päiviteltyä tätä sivua, kun pennut veivät kaiken ylimääräisen energian. Käynnissä oleva metsästyskausi sitten loput. Pennut löysivät helposti ihanat kodit ja lähtivät kaikki maailmalle ennen joulunpyhiä. Uros T. This Time Tomorrow ja narttu T. Tiny Piece of Crystal ovat sijoituksessa. Innolla odotan tämän pentueen tulevaisuutta.

Muista koirista sitten: Lotto siirtyi Lauran omistukseen. Se oli jättänyt kaksi narttua tyhjäksi, minkä vuoksi huolestuimme sen hedelmällisyydestä. Loton sperma tutkittiin, eikä yhtään siittiötä löytynyt. Uskomatonta tuuria, mutta tällaista elämä joskus on... Kevätpuolella tehdään todennäköisesti vielä lisätutkimuksia, mutta en jaksa uskoa, että tilanne muuttuisi.