torstai 22. marraskuuta 2018

Pitkästä aikaa!

Päivitysvälit senkun pitenee... :D Noh, syyskuun loppupuolella on Raikulle lisätty oma sivu. Hän on porukan uusi tulokas, jonka myötä koiraharrastukseni ympyrä sulkeutui ja omistuksessani on jälleen beagle. Yhteishankinta isännän kanssa, ja pitkän haaveilun tulos. Raiku on jo ehtinyt mukavasti tutustua maailmaan ja myös metsästysharjoittelu on alkanut aktiivisena. Lumikelejä odotellaan, että saataisiin varmempia pupupaikkoja kartoitettua. Täällä kun peurat ovat läsnä ihan kaikkialla, ja Raikusta toivotaan puhtaasti jäniskoiraa. Raikusta enemmän sen omalla sivulla, kunhan saan aikaiseksi tarinoida kunnon esittelyn...

Raiku 14 vko
Collierintamalla on tapahtunut myös jotain. Gimman kanssa käytiin loppukesästä pari näyttelyä, joista ensimmäisessä oli vielä toipumassa pennuista ja turkki oli huonossa kunnossa. Vähän löysässä kunnossa oli muutenkin. Sitä huolimatta ERI irtosi Päivi Eerolan arvostelemana. Syyskuussa Paraisilla oli jo ehtinyt freesiytyä sen verran, että napsahti luokkavoitto ja SA. Kilpakumppaneiden puuttuessa se oli myös paras narttu ja rodun paras, mikä tarkoitti ensimmäistä sertiä! En olisi uskonut, että sellainen vielä tänä vuonna olisi kohdalle sattunut. Paraisilla tuomarina Jetta Tschokkinen.

Kotipesän koirat ovat käyneet myös mätsäreissä aktivoitumassa ja keräämässä palkintoja. Muuta kovin tähdellistä ei ole tehty, verijäljetkin Gimman kanssa ovat jääneet aika vähiin. Pari tositilannetta on sentään ollut, helppo ja vaikea. Kyllä tuo on Gimman juttu, isona haasteena on kylläkin alueen peuramäärä. Sen on vaikea pysyä haavakossa, jos lähistöltä karkkoaa muita peuroja, kuten usein tapahtuu.

Figo ja mätsäripalkinnot
Sitten kasvatteihin.

-Beagleuros Tricking Dakota (Jeppe) kävi heinäkuussa näyttelykehässä saaden EH:n. Jeppe on iloinen ja sosiaalinen, näppärän kokoinen poju! Syksyn tullen tapasin myös Roopen (T. Dudeson), josta on kasvanut iso ja sporttinen Äijä. Molemmilla pojilla on kova metsästysinto, niin että toisinaan into ja vauhti vielä ylittävät taidot.

-Helsingin pentunäyttelyssä syyskuussa esiintyi pikkupentuluokissa peräti neljä keväistä colliepentuani. Uroksissa toiseksi ylsi Tyyppi (T. For Victory) KP:n kera, kolmanneksi Hepo (T. Fos Sure) ja neljänneksi Uuno (T. For Real). Nartuissa Lykke (T. For Fun) oli luokan ainut eli myös ykkönen. Esitimme myös kasvattajaryhmän, jolle ei KP:ta irronnut lähinnä keskeneräisten takaosien vuoksi. Tuomarina Unto Timonen.

-Lahden pentunäyttelyssä 21.10. esiintyi sijoitusnarttu Gee (T. For Dummies). Isossa luokassa oli peräti 11 narttupentua, ja Gee tipautettiin viimeisenä ulos sijoittujien joukosta. Tuomarina Marianne Holm.

-Lempäälän pentunäyttelyssä 17.11. esiintyi Paavo (T. For Pleasure), joka voitti luokan KP:n kera ja oli PU2-pentu. Tuomarina Satu Ylä-Mononen.

Helsinki 15.9., kasvattajaluokka
Pentuset ovat nyt reilu 7 kk vanhoja, ja kuusi kahdeksasta on käynyt pentunäyttelyssä! Iso kiitos kaikille omistajille aktiivisuudesta! Myös pystykorvainen Frodo (T. For Once) on ollut aktiivisesti mukana riennoissa, vaikka kehäkäynnit jäänevät höröttimien vuoksi käymättä. Tsekki-Fin on myös nostanut korvansa pystyyn, mutta kulkee ansiokkaasti mukana perheensä matkassa esimerkiksi vaelluksilla. Se on kuulemma myös mitä mainioin kaveri perheen pienille pojille.

Huomenna juhlitaankin sitten veteraani-iän saavuttavaa Figoa. Tuntuu uskomattomalta, että sekin on jo aikamies! Harmittaa, että on jäänyt harrastuksista varhaiseläkkeelle itsestään riippumattomista syistä. Nyt pitkän tauon jälkeen paluu kisa- tai edes treenikentille on aika epätodennäköinen. Johan tämän ikäinen tarvitsisi ensin peruskuntokohennuksen etenkin agilityn pariin palaamista varten. Puuhastelemme omissa oloissamme sen minkä jaksan, fiiliksen mukaan. Veteraaniluokassa olisi kyllä mukava tehdä jokunen näyttelykäynti.

Figo 7v 8kk

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Kuulumisia

Jopas on aikaa vierähtänyt viime kuulumisista. Pistettäköön sen piikkiin, että pentujen kanssa todellakin riitti puuhaa. Niiden lennettyä pesästä taas on aika mennyt toipumiseen :D

Pennuista peräti viisi lähti Uudellemaalle/pk-seudulle. Sijoitusnarttu Gee lähti Imatralle isänsä kotipesään, yksi uros Ulvilaan Loton seuraksi ja yksi uros Tsekkiin. Loppujen lopuksi siis melko laajalle levittyivät, vaikka Helsingin seudulle tulikin kunnon keskittymä. Kaikilla on elo alkanut mukavasti :)



Lotto kävi MH-kuvauksessa 17.6. Paikka oli alunperin varattu Gimmalle, mutta pentujen sotkettua suunnitelmat, sain vaihtaa sen tilalle toisen koiran. Lotto suoriutui kuvauksesta hienosti ollen oma, reipas ja varma itsensä. Tulos on jo näkyvissä koiranetissä.

Normaalielämään siis kutakuinkin palattu! Gimma on ilmoitettu kahteen näyttelyynkin, toivottavasti se ehtii kasvattaa karvansa takaisin ennen niitä. Ja toivon mukaan tässä kämpässä kuullaan pentutassujen töminääkin vielä ennen syksyä, sillä pieni luppakorva on tilauksessa... :)

maanantai 7. toukokuuta 2018

Pentuset esittäytyvät ekoissa seisomakuvissaan nimien kera. :) Kuvat otettiin porukan ensimmäisen ulkoilun yhteydessä. Ovat aloitelleet kiinteiden syömistä ja kaikille maistuu hyvin.

T. For Real (uros)
T. For Sure (uros)
T. For Pleasure (uros)
T. For Once (uros)
T. For Victory (uros)
T. For Example (uros)
T. For Fun (narttu)
T. For Dummies (narttu)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Hyvin menee mutta menköön... Kyllä pitää olla kiitollinen, miten hienosti pentujen kanssa on tähän asti mennyt. Toivotaan vain, ettei ongelmia tule jatkossakaan.

Pennuilla on nimet :) Vielä on tavoitteena saada jokaisesta julkaisukelpoinen yksittäiskuva...



maanantai 16. huhtikuuta 2018

Pentulaatikossa kaikki hyvin. Isoimmat möhkäleet ovat jo päälle puolikiloisia ja pikkunarttukin kasvattaa painoaan tasaisesti. Gimma hoitaa hienosti, mutta haluaa jo välillä hengata toisessa huoneessakin "hengähtämässä".

Tällä hetkellä kaikille pennuille on alustavasti kodit tiedossa, mutta muutoksia voi toki vielä tulla.

Pennut 5 vrk

torstai 12. huhtikuuta 2018

Pennut maailmassa

Viime yö meni valvoessa, kun kuusi pikkufigoa ja kaksi minigimmaa saapuivat maailmaan. Ensimmäiset pennut syntyivät ennen puoltayötä, joten syntymäpäiväksi merkitään 11.4. Kaikki meni hienosti ja porukka on pirteää. Gimma hoiti homman mallikkaasti, maitoa tulee hyvin ja on muutenkin hieno emä. :)

Pentuja on kyselty mukavasti, mutta mahdollisesti parille pennulle (ainakin uros, ehkä narttu) vielä koti etsinnässä. Mielelläni näkisin näitä pentuja myös harrastajilla, joten kysy rohkeasti lisää, jos monipuolinen harrastuskaveri kiinnostaa.

12.4.2018 aamuyöllä
12.4. päivällä

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Uusi koti

Olemme nyt pääsiäisenä muuttaneet uuteen kotiin (joka oli jo ennestään tuttu ja siellä aikaa vietetty, ei siis ihan täysin uusi paikka), joten pennut syntyvät ja kasvavat nyt sitten Loimaan Alastarolla. Ensitöiksemme pystytettiinkin pentulaatikko, jossa toistaiseksi on nukkunut lähinnä Figo... Eiköhän mammakoirakin sen vielä hoksaa.

Kaikki on sujunut hyvin, nyt alkaa jo vähän jännittää mutta intokin on nousemassa... Viikon päästä meillä voi jo olla pentuja, iik!

54 vrk

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Mahapäivitys

Gimma tosiaan todettiin tiineeksi 7.3. ja ainakin viisi pentua vaikutti löytyvän. Kaikki hyvin. :) Nyt vain odotellaan ja tehdään kaikkemme sen eteen, että kaikki menee hyvin. Mukavia pentukyselijöitäkin on kanssamme odottamassa, jännät ajat luvassa kaikille meille.

34 vrk

perjantai 23. helmikuuta 2018

Faro 7.7.2007 - 15.2.2018

Faro on poissa. :( Päätöksen tekeminen oli pitkä ja raskas prosessi. Farolle ei tullut mitään äkillistä huononemista tai akuuttia sairautta, vaan se oli jo pitkään ollut vaan niin vanhus, että jouduin jo pitkään pohtimaan, koska on aika. Olen todella helpottunut, että pystyin tekemään päätöksen nyt, kun Farolla vielä häntä heilui.

Kiitos kaikille, jotka olivat mukana Faron elämässä vuosien aikana. Treeni- ja lenkkikaverit, kouluttajat, kaverit, hoitajat, valitettavasti myös eläinlääkärit. Erityiskiitos kasvattaja Elinalle, että sain tämän pojan ensimmäiseksi omaksi koirakseni. Ennen kaikkea kiitos Farolainen, kaikista yhteisistä kokemuksista <3 div="">





Pullat uunissa

Pentuja-sivulta olette jo hetken aikaa voineet todeta, että Figo on käyttänyt tilanteen hyväkseen ja odottelemme jälkikasvua sille ja Gimmalle. Astumisesta (en sano astutuksesta...) on nyt 2,5 viikkoa, ja ainakin pienellä mielikuvituksella saan tiineyden merkkejä nähtyä... Gimma on oksennellut ja on omituisen rauhallinen. Noh, varasin ultran 7.3., ja sinne menemme ellei tilanne ala näyttää täysin selvältä. Töiden ja lomien kannalta olisi kuitenkin hyvä tietää varmaksi, onko pentuja tulossa vai ei.

Tulevat vanhemmat?