sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Faron selkä

Selkälausunto tuli, ja yllätys: Ei sillä mitään ylimääräistä nikamaa ole. Sen sijaan viimeinen kylkiluupari puuttuu. Oletettavasti tämä juttu on sotkenut aiemmissa laskuissa, kun ei ole ollut samaan aikaan nähtävillä koko rankaa. Ihan hyvä näin, tätä muutosta ei edes luokiteltaisi jalostuksesta poissulkevaksi itse asiassa (partnerin vaan olisi syytä olla tältä osin normaali). Faron kohdalla sillä ei toki ole merkitystä. Viralliset lausunnot olivat siis:

välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
selän spondyloosi SP0 (puhdas)
nikamien epämuotoisuus VA1 (aste 1, lievä)

VA1-lausunto tulee siitä kylkiluuttomasta nikamasta, varsinaisesta epämuotoisuudesta ei ole kyse.

CT-kuvissa ei löytynyt poikkeavaa. VetCT:stä tulleen lausunnon mukaan nuo MG:n mielestä epäilyttävät kohdat olivat jotain verisuonista johtuvia varjostumia tms, eivät mitään merkittäviä löydöksiä. Hienoa! Kilppariarvoista T4 oli alakantissa. Tulimme siis siihen lopputulokseen, että oireilu johtuu todennäköisesti kilpparista. Farolla tauti on aivolisäkkeestä lähtöisin, joten ainakin maalaisjärjellä ei ole kaukaa haettua, että oireet näkyisivät hermostollisinakin? Nyt nostetaan annos kahteen tabuun, ja kontrolloidaan kuukauden päästä.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Monenlaista uutista

Ensimmäisenä uutinen siitä, että tähdet olivat tänään vihdoinkin oikeassa asennossa, ja Figo nousi kolmosiin! Rata ei ollut kummoinen meiltä, mutta tällä kertaa selvittiin virheettä. Ei mitään isompia ongelmiakaan kyllä ollut, perusmenoa, mutta sellaista viime kisojen rentoutta ei oikein ollut. Yhtä kaikki, olen tietysti erittäin iloinen ja tyytyväinen :) Nyt päästään vihdoin kokeilemaan taitoja kolmosluokassa. Figon nolla oli tänään luokan ainut, joten kaiken kukkuraksi päästiin juhlimaan myös luokkavoittoa.



Treenattu on kerta viikkoon -tahtia. Viime viikolla oltiin ATT:lla Sonja Paavolan ratatreenissä. Oikein mukava rata, sopivan haasteellinen. Hankalimmaksi osoittautui leijeröinti, mun ja koiran välissä puomi. Eihän me tällaista olla juuri otettukaan, eli ihan hyvä että tuli eteen. Muutaman avustetun kerran jälkeen Figo hoksasi jutun juonen. Muita suurempia vaikeuksia ei ollut, ainakaan mitään "uutta" :P

Sitten Faron terveyspuoleen. Viime maanantaina käytiin Turun Univetissa Mikael Granholmin vastaanotolla. Ohjelmassa kattavat testit; Erilaista vääntöä, kääntöä ja kopelointia, liikkumisen tarkastelua pihalla jne... Ja sitten rauhoitus röntgen- ja CT-kuvausta varten. Röntgenissä ei todettu mitään uutta, samat 8 lannenikamaa edelleen (kas kummaa), mutta mitään muutoksia ei ollut. Ei merkkejä spondyloosista tai muista rappeumasairauksista. CT:ssä ei todettu välilevynpullistumia (jota viimekertaisella käynnillä vähän arveltiin). Ongelmakohta löytyi ehkä vähän yllättäen rintarangasta, jossa oli jokin epämääräinen löydös. Siitä odottelen vielä tarkempia tietoja, koska kuvat lähetettiin Britanniaan tarkasteltavaksi. Lähipäivinä pitäisi niistä saada tietoa, samoin kilppariarvoista, jotka tarkistettiin samalla reissulla.

Palataan siis asiaan, kunhan lisätieto kuvista saapuu...