maanantai 18. kesäkuuta 2012

Laiska päivittäjä

Ahkerasti on touhuttu vaikka mitä, mutta en vaan ole jaksanut kirjoitella. Enkä nytkään kyllä niin tarkkaan jaksa, että jokainen suoritus tulisi raportoitua :P Noh, jotain kuitenkin.

Ensinnäkin ne Rauman kisat. Faron osalta oli aika säätämistä, enkä jaksa ratoja sen kummemmin analysoida. Olivat meille aika vaikeita profiililtaan, ja mulla kyllä puuttui viimeinen tatsi ohjaamisesta. Hyl ja 15 (vissiin) tuloksina, virheet lähinnä kieltoja. Olisko 15-radalla tullu rimakin alas. Ei mitään sinänsä uusia virheitä siis.

Figo aloitti sitten uransa myös <3 Eka rata oli tosi kiva. Heti alussa oli kaksi vierekkäistä hyppyä, jotka hypättiin eri suunnista ja sitten puomille. Nämä on Figolle vaikeita paikkoja, sen mielestä tällainen kohta ei ilmeisesti ole yhtään looginen. Yritän ennakoida, mutta ilmeisesti teen sen liian epäselvästi kuitenkin. Aavistuksen venyi nytkin, mutta ihan ok. Vastaavaa olen nyt hinkannut treeneissä ahkerasti ja palkannut kädestä. Noh, muuten rata oli ohjauksellisesti tosi hyvä. Virheettömästi mentiin loppusuoralle asti. Siinä sitten keinu, jonka kyllä tiedän olevan vielä harjoittelun alla mutten silti osannut ihan täysin odottaa komeaakin komeampaa lentokeinua. Suuri yllätys se ei kuitenkaan ollut. Olisi ehkä pitänyt antaa joku hidastuskäsky jo ennen estettä. Toisaalta se olis ollut vaan raukkamaista varmistelua :P Noh, tätä lukuunottamatta hyvä ja virheetön suoritus, mutta tulos se 10.

Toinen rata oli Figolle vaikeampi, kepeillemenokaan ei ollut ihan perus. Sielläkin oli vastaavat kaksi vierekkäistä hyppyä. Tällä radalla se meni vähän haahuiluksi, kun hypyt olivat vieläpä vauhtipätkän päätteeksi. Kilometrin pituisen kaarroksen päätteeksi annoinkin hypätä väärään suuntaan ja hyllyttää, ei ollut enää niin väliä lopputuloksella :P Kepit meni arvattavasti vähän hakemiseksi, mutta alkuun kun pääsi niin ei ongelmaa. Vähän enemmän säätöä tällä radalla, mutta ei nyt mikään katastrofi. Kontaktit oli hyvät molemmilla radoilla (keinua lukuunottamatta), kepit ihan jees vaikka toisella aloitusvirhe tulikin. Rengas meni ok. Tästä on hyvä jatkaa, ja aika hyvin mulla on tiedossa ne asiat, jotka eniten harjoitusta kaipaavat.

Epiksissäkin käytiin viime viikolla. Figo pääsi ykkösen ja avoimen radalle. Harmikseni ei ollut rengasta eikä keinua kummallakaan radalla :( Noh, sen sijaan taas noita vastaavia vierekkäisiä hyppyjä :D Ei ne ihan nappiin menneet nytkään. Ovat selvästi vaikeampia kokonaisella radalla, kisatilanteessa kuin treeneissä. Väittäisin kuitenkin, että tämä ongelma johtuu aika pitkälti kokemattomuudesta. Kepit olivat hyvät ekalla radalla. Toisella oli juuri ennen keppejä ollut se säätökohta, ja kakara tais vähän seota siitä. Otin sen ihan kunnolla haltuun ja "aloitettiin uudestaan" koko homma kepeiltä alkaen. Loppurata menikin virheettömästi ja nätisti.

Faro pääsi myös avoimen radalle, alussa tuli tyhmä rimanpudotus. Pistän kyllä koiran piikkiin, mä ohjasin hyvin! :D Lopussa taas tuli tyhmääkin tyhmempi kielto. Ehdin erinomaisesti tekemään ennakoivaa valssia, ja sitten töksäytin sen ihan naurettavasti. Farohan tökkäs myös. Ihan alkeellinen virhe multa :P Muuten rata oli taattua Farolaista, sujuvaa ja vauhdikasta. Kymppituloksella jopa sijoittui toiseksi, ei ollut kummoinen tulostaso.

Faron tokoilut ovat ihan ok mallilla. Tällä hetkellä tosin ahdistaa niinkin yksinkertainen asia kuin maahanmeno. Pieni hiominen on käynnissä, ja toivottavasti saan sen kuntoon tämän viikon aikana. Seuraaminen on ihan jees, ei superia mutta riittää mulle. Ennen koetta ajattelin ottaa kertaalleen hypyn ja luoksetulon, mieluusti liikkuroituna. Muuten en ala hinkkailemaan mitään. Paikallamakuita olen ottanut joka päivä eri paikassa yhden tai kaksi, sellasia reilu pariminuuttisia. Pysymisen suhteen ei kyllä tuntuis olevan ongelmaa. Kai se tästä, olettaisin että realistiset mahikset ykköseen on... Kunhan kaikki menis kuten treeneissäkin, se on ihan eri juttu se.

Jospa sitten vielä pari sanaa tämänpäiväisestä jäljestä. Tein taas vähänamisen ja mutkikkaan jäljen. Itse jäljellä ei ollut mitään ongelmaa. Hankaluus liittyy vain sen alkuun. Olen nyt koittanut hieman vaikeuttaa jäljen aloitusta, niin etten aina vie Figoa suoraan jäljen eteen ja anna siinä käskyä jäljestää. Nyt olin parin metrin päässä suoraan sivussa. Kakarahan iskee nokan maahan ja sinkoilee päättömästi jälkeä etsiessään. Löytää sen kyllä pian, kun noin lähellä ollaan, muttei se kovin huolelliselta touhulta näytä. Rauhoittuu keskittymään heti, kun vaan jäljen löytää.

Ai niin, käytiinhän me näyttelyssäkin! Puolalainen täti ei tykännyt Figosta, tuloksena H. Kieltämättä olen yllättynyt, että näinkin kauan kesti ennen kuin osui se vähemmän hyvä arvosana kohdalle. Kyllähän toi mielipiteet jakaa, sen tiedän. Kaikkia polakin mainitsemia virheitä en ehkä allekirjoita, mutta suurimman osan kyllä. Kulmaukset erityisesti. Laitan arvosteluja Figon tulossivulle tässä, kunhan jaksan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti