sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Tehotreeniviikko

Tällä viikolla on ehditty käydä kentällä neljä kertaa, eli joka toinen päivä. On tehty lyhyitä, mutta tehokkaita treenejä keskittyen Figon keppeihin, keinuun ja renkaaseen. Aloitetaan kuitenkin Farosta, jonka kanssa oon hinkannut taas takaaleikkauksia ja vähän sylkkäriä. Muuten sit ihan perusjuttuja, loppusuoria ja sellasta. Takaaleikkaukset menee treeneissä tosi hienosti, joten pakko kai se on uskaltaa käyttää niitä kisoissakin enemmän. Ens viikonloppuna olis kolme starttia Tsaulla, katotaan mitä siellä pääsee tekemään. Rimoja ei ole nyt ropsinut juurikaan, joten tuskin se niin suuri ongelma sit onkaan. Faro on vaan ollut oma, taitava itsensä, joten en osaa kovin pitkästi sen menoista nyt kertoa :P

Figo on päässy tekemään kokonaista keinua. Ekat pari kertaa meni täysin ongelmitta. Ei tuntunut edes tajuavan, että jotain liikkuu jalkojen alla. Sitten oli pari kertaa, jolloin näytti ihan kun kakaraa vähän huimais :P Loikkas pari kertaa sivuunkin. Ohimenevä juttu, ja noiden kertojen jälkeen on mennyt ihan mallikkaasti. Pikkasen nopeammin sais mun makuuni juosta päähän asti, mutta eiköhän toi mene kokemattomuuden piikkiin vielä. Kontaktin ottaa nätisti. Ylösmenot on sekä keinulla että puomilla vähän herran hallussa, kun en ole sit kuitenkaan mitään erityisjuttua niihin malttanut opettaa. Mahdollisesti vois nyt vielä ottaa länget käyttöön.

Rengas on myös varmistunut tosi paljon, siinä tosin vaikuttais olevan puoliongelma... Toisin päin on paljon varmempi kuin toisin. Mutta treeniä vaan... Pari kertaa ollaan tehty loppusuoraa, jossa on remgas mukana. Lähetän siis eteen-käskyllä menemään, ja rengas menee siinä kyllä oikein nätisti. Muutenkin eteenmeno on alkanut sujua kohtuullisesti, ja hyvä niin, siitä kun on ykkösluokan radoilla monesti iloa.

Sit vielä keppianalyysi. Tänään mentiin neljällä ohjurilla, eli ekassa ja viimeisessä välissä. Keskiosaan ei enää niitä kaipaa. Jokusen kerran oon koittanut ilmankin ohjureita, aloitus menee varsin mallikkaasti mut viimeiset kaks väliä on ne kriittiset, kuten tavallista. Pyrin olemaan ihan reippaasti sivulla ja annan Figon pujotella itsenäisesti. Jos varmistelen enemmän, niin sujuu kyllä ilman ohjureitakin. Haluan nyt kuitenkin alusta asti saada ne sellaiseksi, ettei tarvii mua ohjaamaan nenästä. Hienosti ovat edenneet kyllä :)

Kuukausi olis nyt aikaa tavoitekisoihin. Ihan lupaavalta näyttää. Keskeneräinen on vielä ilman muuta, mutta haluan nyt käydä tsekkaamassa tilanteen ja korkkaamassa kisakirjan noissa kisoissa. Seuraavilla en sitten pidä kiirettä, vaan opetellaan ne kepit ja muut hankaluudet paremmin kuntoon. Sillai, ettei sit olis niin kamalaa jos noustais äkkiä kakkosiin. Se nousu on kuitenkin tämän vuoden tavoite, enkä pidä sitä ollenkaan pahana tavoitteena. Figolle on tullut nyt ihanasti vauhtia, kun on päässyt tekemään kunnon pätkiä ja kaikkia esteitä. Ja varmuutta tulee, ei se ehkä niin hidas olekaan kuin aluksi tuntui. Tässä pätkä tämänpäiväisestä sessiosta. Tein lyhyen, helpon radanpätkän, jossa kaikki nuo hankalat esteet mukana. Kaikki olivat ekaa kertaa mukana radalla, siihen nähden tosi kivasti meni. Ja se linkki http://www.youtube.com/watch?v=AQQRfUuYkIY - videointi ei päätä huimaa, olin yksin ja näköjään pikkasen huonosti tähtäsin, kun keinun toinen pää jäi pois kuvasta. Ja ekaa pätkää saa vähän tihrustaa... Mut parempi ku ei mitään.

Eilen käytiin misseilemässä. Mielenhäiriön seurauksena oli tosiaankin molemmat pojat mukana. Tuomari oli melkoisen tehokas serbisetä, ei varmaan minuuttia pitempään yhden koiran kanssa mennyt ja arvostelut olivat aikas lyhyitä ja ytimekkäitä. Suurimmasta osasta taisi sanoa vain pari virhettä ja that's it. Figosta sentään saneli positiivistakin, ja se olikin toinen SA:n saanut uros. Toinen kuitenkin vei voiton PU-kehässä ja sertin myös, joten kakara sai tyytyä varasertiin. Hieno suoritus kuitenkin sekin, ja kenties se oikeakin vielä joskus napsahtaa. Faro esiintyi avoimessa luokassa ja sai kaikkien muiden (?) luokkalaisten tapaan EH:n. Samat virheet kuin aina ennenkin, kevyet korvat ja korkea häntä. Näinhän se on, ja noiden ansiosta ei EH:ta parempaa ansaitsekaan. Harmi että arvostelu oli mitä oli, mielelläni olisin halunnut vähän tarkempaa analyysiä... Faro on niin muuttunut edukseen viimeisen vuoden aikana ja todella aikuistunut kropaltaan. Olis kiva saada tekstiä hiukan enemmän. Tuskin nyt kuitenkaan tulee vietyä kehään uudelleen. Faro kyllä tykkäis hommasta paljon enemmän kuin Figo. Oli aivan pöljänä, nuoli tuomarin kädet ja hyppi vasten, kiehnäsi tuttuun tapaansa. Juostessa yritti hyppiä kuin peura. Onneksi testasin ennen kehää hiukan sitä juoksemista (Farohan oli viimeksi nähnyt näyttelyhihnan silloin melkein 3v sitten, kun viimeksi kävi), koska ensimmäinen harjoitus oli yhtä hyppimistä ja laukkaamista. Ihan hassu! <3 Tässäkin näkyi niin hyvin noiden poikien ero, Faro on höppänä hepsankeikka ja Figo sellanen vakava tosimies.

Ajattelin nyt Figon ilmoitella Salon kaikkien rotujen näyttelyyn kesäkuulle, sen jälkeen saakin sit seuraava odotella jonnekin syksyyn. Ai niin, sattumoisin Figo pysähtyi näin hienoon asentoon treenikentällä odottaessaan, ja mulla oli kerrankin kamera kädessä sopivasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti