lauantai 24. maaliskuuta 2012

Epistelyä

Torstaina lähti maalaispoika Figo suureen maailmaan, ATT:lle epiksiin. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua! Ja voi jessus että mua jännitti. Se näkyi selvästi koirassakin, Figo oli hiukan jännittyneen oloinen sekin ja korvat pyöri kuin propellit. Kun vauhtiin päästiin, niin meni kuitenkin radalla hienosti :) Mun ohjaamiseni oli melkoisen jäykkää jännittämisen takia, enkä todellakaan mitään kurveja muotoillut paremmiksi tms. Pääasia oli, että Figo oli innostunut ja pysyi radalla, eikä keksinyt mitään omaa kivaa. En olisi ollut yllättynyt, jos niin olisi käynyt. Helpotti kummasti, kun huomasi että sen kanssa pystyy "suuren yleisön" edessä myös menemään.

Suoritus on jopa videolla :) http://www.facebook.com/photo.php?v=2688035729461

Puomin ylösmeno on vähän hassu, tais olla viittä vaille ettei tullut ohi. Ei olla hetkeen menty kontakteja radalla, eikä se oikein osaa hakeutua niille vielä radalla. Alastulot oli ihan ok. En tehnyt niihin suurempaa häiriötä, kun tilanne oli muutenkin jo riittävän erikoinen kakaralle.

Avoimen luokan rata oli aika hankala, ja saatiinkin Faron kanssa hylly aikaan heti kolmannella esteellä. Ajautui vaan väärälle puolelle hyppyä, kun ennakointi edellisellä esteellä ei ollut ihan riittävä. Harkitsin ihmisnuolta, mutta en viitsinyt sit kumminkaan. Päätin ottaa niin kisanomaisesti tuon kuin suinkin, ja virallisessa kisassa en varmasti olisi sitä lähtenyt kokeilemaan, kun edellisen kerran on sitä käytetty joskus kesällä. Mut pitäis uskoa, että Farolle voi käyttää kaikkea muutakin kuin valssia valssin perään... Kontaktit vähän lipsui, mikä ei ollut yllätys. Noh, kurinpalautusta niihin on luvassa. Kepeistä en tiedä mitä tapahtui, olikohan ehkä liikaa vauhtia kun pimeästä putkesta tuli, ja liukasta myös. Havaintojeni mukaan noin päin toi nurmi on jotenkin liukkaimmillaan, tai ainakin Faro on pahimmat liukastelunsa ATT:lla tehnyt nimenomaan tuossa suunnassa. No, tiedä häntä. Muuten tosi hyvä meno mun mielestä, varsinkin treenimäärään nähden. Tässä videomateriaali http://www.facebook.com/photo.php?v=2690714836437&set=vb.1513481185&type=2&theater

Tulevana perjantaina sitten pari starttia Faron kanssa pitkästä aikaa. Ei sen kummempia odotuksia, mutta käydään nyt katsomassa tilanne talven jälkeen. Täytynee käydä vielä kasvihuoneella tiistaina treenaamassa, varmaan sitten viimeinen sessio siellä tällä erää.

Figo kävi lonkka- ja kyynärkuvilla, tuloksia vielä odotellaan. Ei kuitenkaan pitäisi olla suurempia ylläreitä tulossa, näyttivät siisteiltä kaikki. Lonkista nappasin jonkinlaisen kuvankin, toivottavasti on sopivan kokoinen (klikkaamalla suurenee).

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Viikon paketointi

Jospa löis viikon pakettiin, ennen kuin tulee torstaina taas lisää raportoitavaa.

Eli viime torstaina olin kurssitreeneissä Faron kanssa. Ai että miten oli ihanaa treenata sen kanssa kunnon olosuhteissa pitkästä aikaa, ja ylipäätään osallistua oikein koutsin vetämään sessioon :) Figon kanssa menee aina osa energiasta kaikkeen epäoleelliseen ja sen palkkaaminenkin on jotenkin rankkaa, joten tosi kiva keskittyä ihan vaan oleelliseen. Treenin hankaluutena meille oli tuttuun tapaan suora. Koiran lähetys kaarevaan putkeen, siitä suoraan pussiin ja pussin jälkeen ~45 asteen kulmassa suorassa linjassa hyppy ja putki. Pussin ja seuraavan hypyn välimatka oli sivusuunnassa melkoinen, ja radan jatkoa ajatellen oli myös syytä ehtiä vaihtaa puolta. Ensin keskityttiin siihen pussiin lähettämiseen = sivuirtoamiseen. Parin toiston jälkeen ihan ok. Tässä olis ollu paikallaan myös pussijarrutus, koska Faro ampaisi sieltä suoraan eteenpäin kuin tykinsuusta, mikä toi ongelmia seuraavalle hypylle. Mutt kyllä mä sinne sit ehdin, kun ihan tosissani keskityin pinkomaan ja valssikin ehti. Pussia tarttis kyllä treenata enemmän, hankalemmissa kohdissa. Muuten pätkä oli aika selkeä Farolle. Kivaa oli <3

Figokin oli mukana, ja sen kanssa kävin koirapuistossa. Halusin nähdä miten se käyttäytyy yksinään muiden koirien kanssa, se kun ei ole tainnut kertaakaan olla yksinään kenenkään kanssa riehumassa. Olihan se aluksi ihan häntä ja karvat pystyssä, mutta vaikutti vain innostuneelta siitä huolimatta. Ei mitään rähinöitä tai astumisia, tai muutakaan tyhmää. Nätisti juoksi varmaan 10-15 min pysähtymättä kertaakaan :D Vuorotellen jokaisen puistossaolijan kanssa. Hain vielä Faronkin mukaan, ja jotenkin tuntuu että se vaikutti kakaran touhuun. Tai sitten sille vaan alkaa riittää muiden häärääminen siinä vartin jälkeen, jos tommosessa suljetussa paikassa ollaan. Ihan nätisti kyllä oli, mutta alkoi vähän haukahdella ja muutenkin käytös oli vähän erilaista kuin aluksi. Ajattelin ottaa nyt oikein tehojakson sen totuttamisessa yksin olemiseen. Sais vähän itsevarmuutta, niin jospa se sen terävyys siitä tasoittuis entisestään. Melko rasittava ominaisuus nimittäin, sitä kun on kaikkea ihan tyhmääkin kohtaan.

Eilen tehotreeni jatkui, ja kävin Figon kanssa yksinään urhelukentän parkkiksella pienesti tokoilemassa. Se jäikin sit tosi helpoksi sessioksi, kun melkein heti sinne kurvas pari autoa häiriöksi. Ihmiset olivat kyllä niin iisisti, että häiriö oli just sopiva. En viittiny kuitenkaan ahnehtia, vaan tehtiin ihan vaan pikkuseuraamisia ja perusasentoja, paikkamakuun alkeita jne. Ennen häiriön saapumista olni ehtiny vähän kokeilla täyskäännöksiä. Ylipäätään käännöksiä tarttis nyt jaksaa treenata. Suoraan seuraamisen suhteen en ole huolissani. Oli kyllä ihan hyvä lyhyt sessio, loppuun kunnon lelunrepimiset ja sit autoon. Niin, menin oikein autolla tohon etten sotkisi treeniä lenkin yhteyteen.

Tänään sit kasvihuoneella Faron kanssa. Ohjelmassa 15 esteen ykkösluokan tasoinen rata, jossa oli pari vähän hankalampaa kohtaa. Toinen sellainen, että putkesta mentiinkin puomin sijaan puomin alla olevaan putkeen, sen suu suht lähellä puomin ylösmenoa. Rasittavaa, miten se tyrkytti sitä puomia koko ajan. Jatko oli melko kiireinen, joten hätiköin putkeen ohjaamisen jotta pääsisin jatkamaan ajoissa. Olis voinut tietty kokeilla sitä lähetystä kauempaa... Noh, jospa muistais myöhemmin testata samanlaista kohtaa. Toinen hankaluus oli yllätys yllätys, suora. Se alkoi takaakierrolla, josta pituus, pussi ja putki. Putki oli pikkasen eri linjassa. Jälkeenpäin ajatellen olis voinut toimia takaaleikkaus ennen pussia, jolloin olisin saanut sitä käännettyä sinne putken suuta kohti, ja se olis ollu enemmän tyrkyllä. Farolle ei oikein toimi eteen-käsky muilla kuin hypyillä... Tässä siis yksi treeniaihe, eteen irtoaminen muualle kuin hypyille. Muuten hyvä pätkä ja kontaktitkin oli varsin ok. Alan tiukentaa otettani Faronkin kanssa, kun Figon kontakteilla oon niin natsi... Ei se välttämättä huono juttu ole.

Loppuun vielä kakara ja harmaahapsi ;) Perinteinen istumaposeeraus pitkästä aikaa.