perjantai 10. helmikuuta 2012

Yskää :(

Figolla on kennelyskä :( Eilen yskäisi muutaman kerran epäilyttävästi, ja yöllä aloitti ahkerammin. Kröhii vaahtoklimppejä lattialle, josta joko se tai Faro nuolee ne. On siis melkoinen ihme, jos faro säästyy taudilta... Toistaiseksi sillä ei ole mitään oireita. Varmasti sieltä Kaarinan treenihallilta tää on tarttunut, Farohan ei ole siellä käynytkään. Mutta odotettavisa on oireita silläkin pian. Odotan mielenkiinnolla tulevaa lepojaksoa, täytyy keksiä paljon aivotyöskentelyä niille sisätiloissa. Jos keli vähän lämpenis, niin vois varmaan varovasti jotain pikkutokoilua tehdä pihalla. Kassellaan. Soittelin Ventelälle luustokuvauksen takia, ja päädyttiin perumaan maanantainen aika. Ei suositellut rauhoitusta flunssaiselle, ja lisäksi on parempi pitää se pois klinikalta pärskimästä. Harmittavaista, olin niin odottanut kuvausta ja nyt se siirtyy varmaan noin kuukaudella eteenpäin. No, ei mahda mitään.

Tällä viikolla oltiin siis vielä treeneissä, kun flunssasta ei vielä ollut tietoa. Kivasti meni. Ennakoivaa valssia tahkottiin aika pitkään, kun ei vaan meinannut mulle mennä jakeluun. Muuten radanpätkä meni kivasti, ja Figo lukee mua edelleen tosi hienosti. Lähtöpaikka oli melko rauhaton, kun 5m päässä oli muita koiria omistajineen höpöttämässä. Vilkuili välillä sinne lähdössä istuessaan, mutta keskittyi taas kun vähän "yskäisin" :P Kontaktitkin meni radalla aika kivasti. Hyvä tulee! Nyt tulee sit vaan pieni treenitauko... Ilmoittauduin vielä toiselle möllikurssille. Ajattelin käydä poikien kanssa vuorotellen. Lisäksi kasvihuonetreenit jatkuu ainakin kuukauden päivät vielä, tosin saa nyt sit nähdä miten me siellä päästään enää käymään... Toivottavasti kenttäkin sulais aikaisin tänä vuonna.

Faron kanssa täytyy jättää suunnittelemani kisat väliin tän flunssan takia :( Helmikuun kisat tulee ihan liian nopeasti, ja maaliskuussa on samana päivänä vielä beagleporukan kokouskin. Kattellaan sit huhtikuun puolella sitä kisaamista... Maaliskuulle olis kyllä parit epikset, toivottavasti niihin päästäis.

Kovista pakkasista huolimatta Faron korvat ovat aika hyvässä kunnossa :) Päätin, etten laita niihin mitään tököttiä vaan annan olla. Pipo on joka ulkoilulla päässä. Jospa ne nyt säästyisivät kunnon paleltumiselta suojauksen ansiosta. Tekis mieli käyttää sekin näyttelyssä kesällä pitkästä aikaa :) Nyt kun on vähän saanut lihottuakin, on aika sopivassa kunnossa nyt. Korvista siis kiinni se homma.

Aijoo, vihdoinkin hoksasin, että tuota kommentointia on mahdollista säädellä myös... Nyt sen pitäis onnistua kaikilta. Jos jollakulla on jotain sanottavaa ;P

2 kommenttia:

  1. Paranemisia Figolle, toivottavasti Faro säilyy sairastelemiselta - tai vähintäänkin sairastaa erittäin lievästi!

    Meidän pitäis Lyytin kanssa varmaan kans noita luustokuvausjuttuja pikkuhiljaa vilkuilla, kun ei yhtään tiedä että minne kannattais viedä ja missä vaiheessa. Kasvattaja vihjasi, ettei ihan junnuna kannata ehkä vielä kuvata vaan vasta lähempänä toista vuotta, mutta onkohan silläkään sitten loppujen lopuksi mitään sen suurempaa merkitystä. :)

    VastaaPoista
  2. Toi kuvausikä taitaa olla aika mielipideasia. Itse olen tilastoja tutkimalla todennut, että nahkoilla ei "huonojen" tulosten kohdalla kuvausikä ole mitenkään poikkeuksellisen alhainen. Toisaalta, niitä B:tä huonompia lonkkia ja ei-puhtaita on niin vähän, ettei niistä taida pystyä tekemään kummoisiakaan päätelmiä... Itse vien mielelläni nyt 1,5v iän lähestyessä, kun agilityssäkin alkaa kisakunto olla lähellä ja tahtoisin levollisin mielin lähteä kisakentille.

    Farolainen säästyi kuin säästyikin flunssalta, lieköhän sairastanut vastaavan lievemmin joskus aiemmin ja on nyt vastustuskykyinen! Mut hyvä näin.

    VastaaPoista