keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Keinuttelua

Tänään käytiin pienesti kasvihuoneella kokeilemassa agimeininkiä saikun jälkeen. Huomenna alkaa uusi Elinan kurssi, jolle ajattelin ekalla kertaa mennä Faron kanssa. Kakara saa ottaa vielä hiukan rauhallisemmin varmuuden vuoksi. Sen kanssa tehtiin tänään vihdoinkin keinua. Ihan samalla taktiikalla kuin ekalla harjoituskerralla (kyllä, tasan kerran on harjoiteltu aiemmin), eli keinu tuettuna yläasentoon ja sitten vauhdilla sen päähän, jossa odota-käsky ja nannaa. Sit nosto alas. Meni tosi hienosti, päästin lopulta ihan ilman pannasta varmistamista menemään, kun homma oli selvästi hanskassa. Jos näin hyvin etenee, niin ei tarvii montaakaan kertaa tätä harjoitella, kun päästään etenemään. Räminäharjoitusta vois kyllä aloittaa jo samantien.

Lisäksi otin keppejä ohjureilla, niistä tosin yksi puuttui kun oli jumissa lumihangessa... Pääosin ihan jees kepittelikin, ei vielä oikein osaa hakea keppejä itse ja ohjurittomassa kohdassa on pikkasen wtf. Kuitenkin tähän hetkeen ihan kelpo suoritus. Kontaktit käytiin muutamaan kertaan läpi. Kerran karkas A:lta mutta tajus kyllä itsekin heti virheensä. Varsin tyytyväinen olin tähän sessioon.

Faron kanssa tein pientä radanpätkää tarkoituksena lähinnä päästellä höyryjä. Sen kanssa on kasvihuone vähän huono treenipaikka, kun ei viitsi sotkea valmiita ratoja ja tilaa ei ole rakentaa omia pätkiä. Sen kanssa treeniä kaipaisin erityisesti
-takaaleikkauksiin
-itsenäisempiin keppeihin, erityisesti keppien loppupää
-itsenäisempiin kontakteihin ja
-poispäinkäännöksiin.
Voipi jäädä nämä täsmätreenit siihen, kun kentälle taas pääsee. Kyllä me nyt kuitenkin pääsiäiskisoissa taidetaan käydä tsekkaamassa taso talvikauden jälkeen.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Elävien kirjoissa

Faro tais sitten säästyä yskältä :) Kakaralla se oli melko sitkeä, muttei onneksi mennyt mitenkään erityisen rajuksi. Yli viikon kuitenkin yski, eli vieläkin on treenitauolla. Eilen käytiin pikkasen kunnollisemmalla lenkillä ekaa kertaa saikun jälkeen, eikä tullut yskää edes rasittuessa. Taidan kuitenkin ensi viikolla vielä pitää agitreenit tosi kevyinä sen kanssa. Kurssitreeneihin taidan mennä Faron kanssa. Ajattelin nyt vuorotella niiden kanssa siellä. Vaikka kyseessä on mölliryhmä, niin radat ovat sen verran hankalia että Farokin saa niistä kyllä irti vaikka mitä. Tulee vaan keskityttyä sen kanssa vähän eri juttuihin kuin Figon kanssa tekisin.

Päätin nyt ihan oikeasti ottaa Figon kanssa tavoitekisoiksi Rauman alkukesän kisat. Siellä on kaksi agirataa, joten se keinukin tarttis ihan oikeasti opettaa. Aloitamme sen ensi tilassa. Keppien suhteen en huolestu, ja muut kontaktit ovat oikein hyvällä mallilla. Ens kuussa jos päästäis ainakin yksissä epiksissä käymään, niin näkis miten se käyttäytyy kisamaisessa tilanteessa. Käykö moikkaamassa ratahenkilöt jne... Tästä kaverista ei aina tiedä, Faron kanssa ei ole koskaan tarvinnut edes ajatella tuollaista mahdollisuutta.

Saikun aikana ei ole tehty kyllä juuri mitään. Pienikin kiihtyminen sai heti yskän aikaan, joten en ole viitsinyt pikkujuttujakaan hinkata. Luita on mennyt paljon, niin on ollut edes jotain tekemistä. Lisäksi testasin halpaa älypeliä, eli nami Tupperware-kipon alle. Farolle tämä oli tuttu juttu vuosien takaa, ja se osasikin käyttää tassua apuna kupin kippaamisessa. Figo oli ihan pihalla, liikutti vaan kippoa kuonolla ja ihmetteli, kun nami ei tullutkaan esiin sitä siirtämällä.

Saikku on ollut kyllä hyvää harjoitusta hihnakävelyyn. Olen sen verran laiska, etten kamalasti jaksa hihnalenkkeilyä normioloissa. Nyt on tullut tehtyä hihnalenkkejä suuntautuen tuonne ihmisten ilmoille, eli on tullut tavallista enemmän ohituksia ja muuta jännää. Figohan on niiden suhteen saanut kasvaa vähän pellossa... Mutta ihan siedettävästi ne menee nyt, karvat kyllä nousee ylös mutta pysyttelee hiljaa, ainakin niin kauan kunnes vastaantulija mahdollisesti alkaa rähistä. Vaikuttaa kyllä tietävän hyvin, ettei rähistä saa. Sen verran kovasti nöyristelee mua, jos aloittaa rähinän ja pääsee niskanahkatalutukseen. Sen jälkeen ollaan niin kilttiä poikaa että. Mut joo, kyllä siitä hyvä tulee. Pitäis jaksaa tehdä enemmän harjoituslenkkejä ilman Faroa. Tosin, yksinään ollessa Figo käyttäytyy tosi hienosti...

perjantai 10. helmikuuta 2012

Yskää :(

Figolla on kennelyskä :( Eilen yskäisi muutaman kerran epäilyttävästi, ja yöllä aloitti ahkerammin. Kröhii vaahtoklimppejä lattialle, josta joko se tai Faro nuolee ne. On siis melkoinen ihme, jos faro säästyy taudilta... Toistaiseksi sillä ei ole mitään oireita. Varmasti sieltä Kaarinan treenihallilta tää on tarttunut, Farohan ei ole siellä käynytkään. Mutta odotettavisa on oireita silläkin pian. Odotan mielenkiinnolla tulevaa lepojaksoa, täytyy keksiä paljon aivotyöskentelyä niille sisätiloissa. Jos keli vähän lämpenis, niin vois varmaan varovasti jotain pikkutokoilua tehdä pihalla. Kassellaan. Soittelin Ventelälle luustokuvauksen takia, ja päädyttiin perumaan maanantainen aika. Ei suositellut rauhoitusta flunssaiselle, ja lisäksi on parempi pitää se pois klinikalta pärskimästä. Harmittavaista, olin niin odottanut kuvausta ja nyt se siirtyy varmaan noin kuukaudella eteenpäin. No, ei mahda mitään.

Tällä viikolla oltiin siis vielä treeneissä, kun flunssasta ei vielä ollut tietoa. Kivasti meni. Ennakoivaa valssia tahkottiin aika pitkään, kun ei vaan meinannut mulle mennä jakeluun. Muuten radanpätkä meni kivasti, ja Figo lukee mua edelleen tosi hienosti. Lähtöpaikka oli melko rauhaton, kun 5m päässä oli muita koiria omistajineen höpöttämässä. Vilkuili välillä sinne lähdössä istuessaan, mutta keskittyi taas kun vähän "yskäisin" :P Kontaktitkin meni radalla aika kivasti. Hyvä tulee! Nyt tulee sit vaan pieni treenitauko... Ilmoittauduin vielä toiselle möllikurssille. Ajattelin käydä poikien kanssa vuorotellen. Lisäksi kasvihuonetreenit jatkuu ainakin kuukauden päivät vielä, tosin saa nyt sit nähdä miten me siellä päästään enää käymään... Toivottavasti kenttäkin sulais aikaisin tänä vuonna.

Faron kanssa täytyy jättää suunnittelemani kisat väliin tän flunssan takia :( Helmikuun kisat tulee ihan liian nopeasti, ja maaliskuussa on samana päivänä vielä beagleporukan kokouskin. Kattellaan sit huhtikuun puolella sitä kisaamista... Maaliskuulle olis kyllä parit epikset, toivottavasti niihin päästäis.

Kovista pakkasista huolimatta Faron korvat ovat aika hyvässä kunnossa :) Päätin, etten laita niihin mitään tököttiä vaan annan olla. Pipo on joka ulkoilulla päässä. Jospa ne nyt säästyisivät kunnon paleltumiselta suojauksen ansiosta. Tekis mieli käyttää sekin näyttelyssä kesällä pitkästä aikaa :) Nyt kun on vähän saanut lihottuakin, on aika sopivassa kunnossa nyt. Korvista siis kiinni se homma.

Aijoo, vihdoinkin hoksasin, että tuota kommentointia on mahdollista säädellä myös... Nyt sen pitäis onnistua kaikilta. Jos jollakulla on jotain sanottavaa ;P