keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Treenien makuun

Aloitan kuitenkin terveysuutisilla: Faroa tutkittiin suht kattavin verikokein ennen joulua, koska sen pötsi on ollut vähän epämääräinen jo pitemmän aikaa. Laihtunutkin on, ei nyt kamalasti mutta kuitenkin, vaikka syö hitosti. Mitään vikaa ei kuitenkaan löytynyt, joten "diagnoosi" on nyt ns. läpipasko, paskamaha. Nyt on kokeilussa uusi ruoka, Hill's lamb&rice, joka ainakin toistaiseksi vaikuttaa hyvältä. Katsotaan parin säkin jälkeen, onko saanut lihaa luiden ympärille. Mitään mörssäriä Farosta ei koskaan tule, kevytrakenteinen se on ja siihen olen tyytyväinen. Nyt on kuitenkin selkänikamatkin olleet niin hyvin esillä, että pari kiloa saisi saada täytettä itseensä. Kilppariarvot olivat myös entisellään, eli TSH erinomainen ja T4 ihan alarajoilla. Lekurin mukaan tällainen yleensä selittyy jollain sekundäärisellä syyllä eikä varsinaisella kilpparin vajaatoiminnalla. Farolla on TSH ollut koko seurannan ajan eli n. 1,5v 0,05-01 eikä ole muuttunut mihinkään. Mahdollisesti tuo lievä suolistohäikkä voisi sen T4 olla laskenut noihin lukemiin. Muita tutkittuja juttuja olivat haima (TLI 19,9, lisäksi tutkittiin haimatulehdukseen liittyviä arvoja), pieni verenkuva ja muita perusverikokeita, sekä folaatti ja B12-vitamiini (imeytymishäiriöitä ajatellen). Kaikki priimaa, joten kovin pahasti ei kroppa voi vikainen olla. Mennään nyt sitten tällä ruokavaliomuutoksella ja katsellaan, mitä tapahtuu. Myös "luonnollisempaa" ruokintaa olen miettinyt, mutta laiskana ihmisenä kokeilen mieluummin nappulaa ensin.

Ton laihtumisen saatan kyllä osittain myös kuvitella. Tai en nyt kuvitella, vaakalukema kertoo faktan, mutta liioitella. Nyt kun on vertailukohta, niin Faro tuntuu kunnon nälkäkurjelta puolta leveämpään Figoon verrattuna. Kakara on vaan kropaltaan muutenkin niin erilainen, ettei noita oikein voi verrata täysin. Painavat nyt about saman verran, mutta näyttävät ihan erilaisilta.

Figo on menossa loppukuusta silmä- ja polvitarkastukseen (polvet sai niin edullisesti "kaupan påäälle" et katotaan nyt sit nekin :P) ja ens kuun puolivälissä lonkka- ja kyynärkuville. Saadaan sit mustaa valkoiselle terveysjutuista.

Sitten niihin treeneihin. Kaks kertaa ollaan nyt päästy kasvihuoneelle joulutauon jälkeen. Olen siellä keskittynyt Faroon, koska kakaran kanssa käydään nyt möllikurssia Kaarinassa. Ovat peräkkäisinä päivinä, joten kyllästymisen pelossa en viitsi älyttömiä hinkata sen kanssa tuolla. Lähinnä pientä kontaktiharjoittelua ja sellaista. Noh, Faro on päässyt enemmän tositoimiin ja viime viikolla menikin aivan läskiksi. Virtaa oli kuin pienessä kylässä, ja mä tauon jälkeen ihan pihalla. Hän vaan sinkoili vallattomasti mitä eteen sattui mun yrittäessä ohjata edes jotain. Noh, en ottanut suurta stressiä vaan keskityttiin suurempien höyryjen päästelyyn.

Eilen käytiin virallisen treeniajan ulkopuolella hiukan paremmalla keskittymisellä. Tarkoituksena oli keskittyä takaakiertoihin ja hiukan muistutella sylkkäriä. Takaakierroissa ongelmana on ollut, että varmistelen ja saattelen liian pitkälle, jolloin tulee usein ongelmia ehtiä seuraavaan juttuun. Kierrot pitäis saada Farolle varmemmiksi. Nyt kun asiaa oikein ajan kanssa harjoiteltiin, niin eihän siinä mitään ongelmaa ollut. Hyvin se sinne lähtee, ja kun on lukinnut esteen niin mä voin rientää miten kauas vaan ehdin. Kun vaan uskaltais siellä kisoissakin luottaa, että se osaa...

Sylkkäriharjoitus jäi vähän tyngäksi, mutta sen verran mitä otettiin niin hyvin muistissa sekin. Lisäksi otin hiukan avokulmia kepeille. Niitä vois ottaa vaikka ekan keppivälin ohjureillakin, niin sais harjoiteltua pienempää avustamista.

Nyt ei jaksa enempää, jatkan myöhemmin... :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti