tiistai 31. tammikuuta 2012

Terveystarkastukset osa 1

Eilen tutkittiin Figolta silmät ja polvet, kummatkin kunnossa. Eipä niitä nyt oikein osannu jännätäkään, silmät jo pentuna katottu ja hyväksi todettu, ja polvissa ei collieilla vikoja käytännössä ole. Sai kuitenkin sen verran pienellä lisämaksulla silmien päälle, et mikä jottei niitäkin samalla kopelois. Lisäksi kakara sai rokotukset, niin ei tarvii sitten erikseen käydä niitä ottamassa. Kahden viikon päästä luvassa sit osa 2, eli lonkat ja kyynärät.

Emmä sit jaksanukaan edellistä tekstiä täydennellä :P Muutenkin ollut vähän laiska fiilis päivittelyyn. On ollut sen verran kylmä, että tokojuttuja ei ole tehty yhtään. Tänään taitaa jäädä Farolta agitkin väliin, kun on niin kylmä ja pitäis ehkä ottaa vauva mukaan sinne. Mutta katsotaan, jos isäntä ehtii töistä ajoissa niin taidan mennä. Figo saa tällä viikolla tyytyä vain huomisiin kurssitreeneihin.

Kurssilla onkin mennyt aika kivasti. Ollaan saatu kerran suihkautettua sille paineilmaa naamalle, kun karkasi kaverin luo. Ei ole sen jälkeen mennyt, oliskohan oppinu jotain? Muutenkin se on nyt alkanu vähän nöyristellä, kun olen muutaman kerran aika tehokkaasti antanut palautetta tietyistä asioista. Lähinnä lenkkirähinästä, eikä sellaista nyt ole ollutkaan enää. Myös kyttäily ja mörköily on vähentynyt huomattavasti. Kyllä siitä vielä koira tulee!

Viime viikon kurssitreenit oli suorastaan menestys :) Oli 11 esteen rata, jossa kaikenlaista pientä haastetta: liikkuvaa valssia, hankala putkikulma, takaakiertoa, takaaleikkausta, poispäinkäännöstä ja loppuun vielä A. Tämä päästiin sujuvasti ja virheettä läpi \o/ Figolla oli tosi hyvä fiilis ja mäkin olin iskussa. Tosi hyvä fiilis jäi. Kontaktitkin on nyt hyvällä mallilla, alan nyt vaikeuttaa niitä entisestään. Keinua pitäis aloitella... Voi olla, että teen sen sittenkin "perinteisesti" samalla tavalla kuin Farolle aikanaan. Katotaan nyt. Ohjauksellisesti Figo on aika kehittynyt jo kokemukseensa nähden, ja se on mulle aika helppo ohjattava. Sellainen "juna", joka seuraa mun ohjausta tunnollisesti eikä hötkyile ja tee omia ratkaisuja. Luulenpa, että sen kanssa tulee kisaura olemaan tulosvarmempi kuin Faron kanssa.

Faro on jatkanut lähinnä takaakiertosulkeisia taas. Kyllä se ne osaa, ei mahda mitään :D Ai että mä odotan, että pääsee taas omalle kentälle. Tää talvi on vähän tällaista, ei tule treenattua sen kanssa mitään uutta vaan lähinnä lämpimiksemme jotain mennään.

Ai niin, Figo kävi näyttelyssä. Tuloksena jopa SA! Arvostelu on sen tulossivulla. Olin kyllä SA:sta yllättynyt, ERI ei niinkään yllättänyt. Se käyttäytyi tosi kivasti koko reissun, kehäkäytöksessä kyllä huomasi että harjoittelu on jäänyt "hiukan" vähälle... Mutta arvostelussa silti luki, että hyvin esitetty :D Ei ollut vissiin rima kovin korkealla tuon kirjaamisessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti