sunnuntai 28. elokuuta 2011

Treenien makuun

Ekat agit liidelty tauon jälkeen. Ei jäänyt kyllä ihmeemmin jälkipolville kerrottavaa, Farolla niin järjetön energia että ideana oli lähinnä purkaa sitä ja kertynyttä intoa. Tein sellasen ~10 esteen radan, jossa vähän välistävetoa ja takaakiertoa sun muuta pientä. Aluksi ripsui rimoja kiitettävään tahtiin, kun tais olla virtaa enemmän kuin järkeä. Ja mun ohjaamisenikin aika luokatonta. Positiivisena asiana kontaktit oli varsin jees. Ja kyllähän se ratakin virheettömästi päästiin läpi lopulta, kun sain itekin vähän ohjaamiseen tatsia. Ihan hyvä, ettei tullut ilmottua syyskuun alun kisoihin vielä, parempi että saadaan tehtyä muutamat kunnon treenit nyt alkuun. 10.9. on piirinmestaruuskisat, joihin olen lupautunut joukkueeseen. En usko, että ilmoittaudun muille radoille vielä. Mutta kun kerran on mahdollista saada joukkue kasaan, niin eiköhän sen verran voi jo käydä sähläämässä.

Figon kanssa aloitetaan nyt sit ihan oikeasti agijutut. Ja heti tuumasta toimeen: Ohjelmassa keppejä ja A:ta. Kepeissä tietty kaikki ohjurit ja namiavustus. Tätä ennen oli mennyt keppejä alle viis kertaa - siihen nähden meni nyt tosi hyvin, ei meinannut kuin kerran tulla ulos ohjureiden alta. Vaikutti ihan lupaavalta. Sama juttu A:n kanssa. Otin aluksi muutaman kerran kosketusalustatreeniä maassa, ja hyvin muisti homman. Muutamia kertoja kiivettiin koko este, mutta enemmänkin otin pelkkää alastuloa eli pistin sivusta loikkaamaan sinne. Ylhäältä asti kun tulee, niin on hankalampi hidastaa siihen alustalle. Sivusta loikkaamalla tehtiin Faronkin kanssa paljon, ja mielestäni se on hyvää treeniä. Nyt jatketaan tätä myös lenkeillä, eli käydään urheilukentän katsomossa treenaamassa "alamäkeä" :P Myös ylösmenolle kaavailemaani alustaa pitäis ruveta harjoittelemaan, niin päästään puomille ja keinullekin. A:n ylösmenolle en mitään alustaa otakaan. Talveksi pitäis katella Figollekin jotain koulutuksia, olis syytä käydä välillä senkin kanssa näyttämässä taitoja jollekin. Faron kanssa mennään collieiden agipäivään lokakuussa.

Eilen iltalenkin yhteydessä otettiin Faron kanssa pienet tokot. Nopeasti vaan muutamat liikkeet, ns. kokonaisena liikkeenä liikkeestä seisominen ja maahan sekä luoksetulo. Kaikki meni nappiin, alan olla niiden suhteen aika luottavainen. Sit seuraamista runsailla käännöksillä. Tätä pitäis videoida ja tutkia vähän tarkemmin, miltä näyttää. Itse on niin vaikea arvioida, kun ei koko ajan viittis koiraa tuijottaa. Ei se pahalta tuntunut kuitenkaan. Sit vielä pieni paikkamakuu, joka meni hyvin. Koitan nyt tulevalle viikolle saada makoiluseuraa, jotta saatais tehokkaampaa treeniä siihen. Nyt on kyllä "pakko" ruveta kattomaan kokeita jo, muuten en saa koskaan aikaiseksi ilmoittaa sitä...31. päivä olis möllit Turussa, katotaan jos sais aikaiseks mennä sinne nyt alkuun. Muun suhteen en stressaa, mut se makoilu. Ja toisaalta, kun ite jännitän tod. näk. aika hitosti, niin en tiedä miten se vaikuttaa koiran tekemiseen.

Figo sai ajaa eilen jäljen, josta tuli vähän hätiköidysti tehty ja sen vuoksi ehkä suunniteltua vaikeampi. Tallatessani kuulin, et vauva alkoi itkeä vaunuissa ja tein sit lopun tosi hätäisesti. Tuli siis aika pitkiä askelvälejä ja vähemmän nameja. Mut tais olla ihan hyvä niin, ei se tuottanut Figolle mitään ongelmia :) Eteni tarkasti ja sopivalla vauhdilla. Täytyy yrittää nyt saada tehtyä ahkerasti jälkiä, ennen kuin tulee talvi :P Vaikkei nyt tällä kaudella taideta päästä sen kummemmin etenemään vielä, jää ens kevään ja kesän hommiksi kaikki keppijutut sun muut. Mutta kun on niin monta rautaa tulessa sen kanssa, niin eihän kaikessa voikaan niin kovaa vauhtia edetä. Agissa ja tokossa päästään nopeammin kisakuntoon, toivottavasti jo ensi kesäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti