torstai 7. heinäkuuta 2011

Farolainen 4 vuotta!



Maailman paras Farolainen on tänään viettänyt synttäreitään :) Tässä kuvasatoa:

Ensin piti malttaa mielensä ja miettiä, kumman herkun syö ensin, nakin vai porkkanan

Tosimies päätyi haistelun jälkeen nakkiin

Ja sen jälkeen kasvisherkku huiviin. Kerrankin sai kokonaisen ison porkkanan, kun yleensä tarjolla on herkkupalaksi vain "naposteluporkkanoita". Faro tykkää porkkanoiden lisäksi myös esim. omenasta ja viinirypäleistä, taitaa tietää että kasvikunnan tuotteet on terveellisiä.

Illalla poika pääsi vielä ikään kuin synttäreiden kunniaksi Noora Keskievarin agilitykoulutukseen täällä Ukissa. Olin pienellä varauksella ilmoittautunut mukaan, mutta yllättävän hyvinhän se treeni vielä onnistui. Nooralla oli itsellään vielä aika tuoreessa muistissa oma raskausaika, joten osasi valita meille sopivat hinkkauskohdat radasta. Aloitettiin neljän hypyn ja suoran putken muodostamasta pätkästä, jossa ajatuksena soveltaa alussa ihmisnuolta ja ennen putkea persjättöä. Jos vaan saan aikaiseksi, niin teen ratapiirroksen havainnollistamaan hommaa. En ollut liiemmin ajatellut persjättöä hyppyesteillä, kun yleensä se on tullut tehtyä putkella tai kepeillä. Yllättävän hyvin se tuossakin meni, muutenkin saatiin tuo kohta sujumaan ihan kelvollisesti. Sitä ihmisnuolta hinkattiin jonkin verran ihan erikseen.

Toinen hinkkauskohta oli tiukka 180 asteen käännös, johon haettiin luontevampaa linjaa koiralle. Mähän olen tuollaisen tehnyt "sinnepäin", ennakoinut kyllä käännöksen kääntymällä koiraa kohti, mutten sen enempää kiinnittänyt huomiota koiran linjaan. Faron tapauksessa sen käännöksestä tulee siis helposti tosi tiukka, kun mahdollisuus olis myös loiventaa kaarrosta ja saada siitä koiralle helpompi ja tod. näk. nopeampikin. Hankalalta tuntui sellainen "tökkäys" hyppyä ennen, mutta eiköhän se siitä kun ilman koiraa kuivaharjoittelee. Faro ainakin toimi hyvin, kun mä vaan sain ohjauksen sellaiseksi kuin piti. Tämä juttu oli tän pätkän keskeisin osa, jos saan aikaiseksi ne ratapiirrokset niin saatan analysoida vähän enemmän vielä.

Faro sai taas kuulla kouluttajalta olevansa tosi hieno ja nopsa poika, eikä ole kuulemma tuollaista nahkaa ennen nähnyt. Onhan se hieno, mä tiedän kyllä - mutta ei sentään ainutlaatuinen rotunsa edustaja, muitakin taitavia on onneksi :) Onneks kuitenkin juuri Faro on nimenomaan mun koirani, on se vaan niin ihana poika huonoine puolineenkin. Ja onneks ne huonot puolet on vähissä.

Figostakin joku sana - se teki hienon namijäljen yks päivä iltalenkillä. Eteni hienosti mutta sopivan rauhallisesti, ja poimi namit tosi tarkkaan. Olin ylpeä :) Tokoilun suhteen ollaan taas kerran menty maahan. Ajatuksena nyt tehdä selväksi, että siellä maassa pysytään kunnes toisin määrätään...Näyttää siltä, että alkaa mennä hiljalleen kaaliin. Olen yrittänyt nyt melkein joka päivä muistaa/keritä/jaksaa ottaa edes pienet harkat vaikka sisätiloissa, niin homma etenis. Ihailtavan hienosti se kyllä keskittyy noihin tokoiluihin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti