perjantai 10. joulukuuta 2010

Treeniä ja videoita

Nyt ollaan siirrytty ikään kuin talvi"tauolle" treenaamisessa, ja käyty vain Heidin treeneissä kerran viikossa. Vuodenvaihteen jälkeen loppuvat sitten nekin, ja siirrytään kokonaan räkäläisiksi. Kivaa, mutta vähän haikeaa. Mutta eiköhän se siitä.

Tällä viikolla oli ajatuksena ohjata koiraa kaukaa. Oli pieni radanpätkä, jonka alkuosa oli tarkoitus ohjata paikaltaan liikkumatta ollenkaan koiran suuntaan. Toisessa suunnassa kyllä sai liikkua. Pari ekaa estettä meni meiltä hyvin, mutta kolmas olikin hankalampi. Faro valui koko ajan liikaa mua kohti, enkä mä saanut "tökkäyksen" ajoitusta millään oikeaksi. Otettiin muutama kerta namikipollakin. Lopulta se kyllä onnistui, loppuradassa ei mitään ihmeellistä ollut. Tällaisia itsenäisyysharjoituksia vois ottaa ohjelmistoon, mä olen ollut sellaisessa vähän "arka".

Itsekseni otin pientä radanpätkää, johon halusin sellaisen kohdan kuin Laukaan kisojen hyllyradassa. Eli putkesta tulon jälkeen koira joutuu ottamaan hiukan takaisin tulosuuntaan, jossa on hyppy joka mennään takaakiertona. Sen jälkeen suoraan hyppy (nyt oli kaks) ja putkeen. Aika simppeli pätkä yleisesti ottaen. Tästä on myös video, tosin yksi putki ei mahtunut kuvaan...Mutta sen varmasti hoksaa olevan tuolla oikeassa reunassa. http://annsaar.kuvat.fi/kuvat/Videoita/treenit+8.12.2010.AVI

Sit kuvailin vielä ihan vaan keppejä. Ne on kyllä tosi hyvät, sitä itsenäisyyttä vaan lisää. Ja vaikeampia kulmia. Avokulma on Farolle paljon vaikeampi kuin umpi-, joten erityisesti sitä tullaan treenaamaan. Samaten edelleenkin sitä, että mä jään jälkeen ja olen sivummalla. Mun etumatkani taas ei ole ongelma.
http://annsaar.kuvat.fi/kuvat/Videoita/kepit2.AVI
http://annsaar.kuvat.fi/kuvat/Videoita/kepit.AVI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti