sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Hyytävä Keski-Suomen reissu

Ensin lyhyesti keskiviikon treeneistä. Siellä aiheena ihmisnuoli, joka oli meille ihan uusi juttu. Aloitettiin siis alkeista. Alkoi hyvin, mutta selvästi Farolle oli toinen puoli hankalampi, tai ehkä mullekin. Koitetaan iteksemme vaikeuttaa harjoitusta. Lisäksi otin itsekseni "vähän kaikkea", eli ihan vaan perusjuttuja kahden kisaviikonlopun välissä. Aloitetaan kontakteista. Otin pari estettä aina ennen ja jälkeen niiden, jolloin alastulolla ite etenkin kuten radalla normaalisti olisin tehnyt, ja palkkana toimi vapautus sinne seuraavalle esteelle. Pysäytin aika lyhyeksi aikaa. Faro ei hiipannut yhtään! Mitään alustoja ei siis ollut käytössä. Tuntuu olevan vähän tuulella käyvää tuo, saa nähdä onko ens kerralla hiippailut taas menossa...Nyt oli tosi hyvää menoa, ja ylösmenotkin menevät hyvin kunhan muistan sen ota-käskyn. Se ei saa tulla liian aikaisin, sen olen nyt havainnut. Oikea ajankohta tuntuu Farolle olevan siinä noin kaks askelta ennen kontaktia. Toinen harjoitus oli yhdistelmä kontaktia, takaaleikkausta, poispäinkäännöstä ja loppusuoraa. Tässä kuva.



Eli A:lta lähdetään, sitten hyppy takaaleikkauksena, vasemmalla kädellä koira seuraavan hypyn taakse ja sit vaan eteen. Vähän keinotekoinen harjoitus, muu tapa olis voinu olla parempi mut hyvin se toimi noinkin. Takaaleikkauksia meidän pitäis enemmän harjoitella muutenkin, perussellaiset kyllä menee hyvin mut vähän vaikeampia. Tässä toimi oikeastaan kaikki hyvin, ei valittamista. Lisäksi otin vähän jaakotuksia ihan vaan putken ja hypyn avulla. Ja persjättöjä kepeillä. Ihan hyvin nekin meni, mä oon vaan vähän arka vielä sen kanssa. Ei meinaa uskaltaa jättää koiraa selän taakse yhtään.

Sit niihin kisoihin. Eli eilen käytiin Laukaassa tapaamassa Faron äitiä omistajineen ja siinä sivussa juoksemassa pari rataa. Poika oli tapaamisesta selvästi enemmän innoissaan kuin äiti :D Jostain syystä tytöt ei usein tykkää Faron tutustumisyrityksistä kamalasti...Oli kuitenkin tosi mukava nähdä, on ne niin samanoloiset :) Matka oli pitkä ja rankka, mutta yllättävän hyvin se itse ajomatka meni. Vasta takaisintullessa joskus Tampereen kohdalla alkoi tuntua siltä, et loppuuko tää ikinä...Selkä alkoi väsyä. Muuten ei kyllä väsyttänyt yhtään, ja onneks ajokeli oli tosi hyvä.

Ratoihin sitten. Eka oli aika samantyylinen kuin viime viikolla, eli sellaisia "perinteisiä" kuvioita tarvittiin. Kolmen about vierekkäisen hypyn kohta toistui kolme kertaa, ja joka kerta tämä kohta oli käytännössä ihan samanlainen. Vähän ärsyttävääkin :P Havainnollistava kuva, jossa on viivoja joka suuntaan...



Eli siis, ensin nuo kolme hyppyä ja sieltä A:lle. Puomin jälkeen samat hypyt, jonka jälkeen keinulle. Kepeiltä tultaessa jälleen saman hypyt ja loppuun vielä noi pari. En oo kyl 100% varma, oliko tuolla lopussa yks vai kaks hyppyä...Luulisin et kaks. Käytännössä siis valsseilla selvis aika hyvin. Alussa pakkovalssi, A:lle takaaleikkaus jolloin pääsin puomin puolelle. Putkea edeltävältä hypyltä vastakkaisella kädellä oikeaan päähän putkea. Puomin jälkeen ihan sama juttu kuin alussa. 3. hypylle otin vielä valssin, että pääsin keppien ja keinun väliin. Se tuli ehkä vähän myöhässä, mut hyvin ehdin estää kepeillemenon. Kepeille vekkasin vähän helpommaksi lähestymistä. Otin kepeillä etumatkaa niin, että ehdin valssata seuraavan hypyn takana, mikä teki lopusta helpomman. Kaikki meni oikeastaan aika nappiin. Kontaktit oli tosi hyvät. Yks rima räpsähti mutta pysyi ylhäällä. Kepit löysi hienosti. Vähän sellainen pakkasenjäykkä suoritus, mutta sujuva ja hyvä. Toinen luva siis tosiasia :) Sijoitus oli 2/23, ei oltu huippunopeita kun tuntui et olin vähän kohmeessa. Toisaalta rata ei ollut mitenkään erityisen juostava.

Toinen rata olikin sit aika paljon hankalampi, mutta hankaluudessaan kyllä kivakin. Olis kyllä voinut hyvin mennä kolmosluokan radaksi, täytyykin tutustua ko. tuomarin kolmosluokan ratoihin...Edelleen on tuo demoversio käytössä, jolloin rataan saa piirrettyä vain tietyn määrän esteitä. Tästä siis puuttuu lopusta kaksi; pussista tultiin vielä hypylle, joka oli muurin vieressä. Vähän ennen sitä, ei siis ihan samassa linjassa. Muurista suoraan oli vielä viimeinen hyppy.



Alussa ei ollut mitään ihmeellistä. Puomilta lähetin poispäinkäännöksellä hypylle ja "vedin" putkeen. Itse en mennyt puomin toiselle puolelle vaan pysyin siellä sen pään kohdalla. Näin ehdin hyvin kepeille ohjaamaan sinne menon helpommaksi. Hyvin tosiaan ehdinkin, mutta vähän se silti epäonnistui, ja taisin olla ihan Faron tiellä. Keppien aloituksesta tuli siis virhe. Myös kepeiltä heitin poispäinkäännöksellä hypyille. Faro vähän epäröi, ehkä mun käteni oli aavistuksen myöhässä. Lähti kuitenkin hyvin ja eteen-käskyllä vauhdikkaasti suoritti kaikki kolme hyppyä. Renkaalla jarrutus, ja keinulle. Keinun kontaktilla pidin hetken aikaa, jotta sain ite vähän etumatkaa. Heti kun Faro sujahti putkeen, kutsuin sitä ja kääntyikin hienosti heti tultuaan putkesta. Vedin vasemmalla kädellä hypyn taakse ja sit yli. Kai tätä vois kutsua joksikin sylkkärin tyyliseksi. Hypyn jälkeen jäi käskemättä eteen, käskin vain putkeen...Ja väärään päähän sujahti. Uskoisin että eteen-käskyllä olis hakenut sen lähemmän pään paremmin. Ehkä joku toinen tapa olis toiminut paremmin? Tiedä häntä, itse en parempaa tuohon hätään keksinyt. Putkesta tullessa olin rintamasuunta koiraa kohti ja otin oikealla kädellä vastaan. Sit omalla käännöksellä ohjasin hypyn yli. Loppu olikin selvää pässinlihaa, pussilla valssi ja niin edelleen. Hylly siitä nyt kumminkin tuli sen väärän putkenpään ansiosta. Olen siitä huolimatta tosi tyytyväinen tähänkin rataan, koska selvittiin niistä etukäteen vaikeimmiksi ajattelemistani paikoista hyvin. Keppivirhe vähän harmitti, mutta se oli kyllä ihan mun moka.

Kiva reissu rankkuudestaan huolimatta, eiköhän tässä tartte vielä ennen joulua yhdet kisat käydä...On hyvä kisafiilis, olis kiva saada se viimeinen luva tän vuoden puolella :)

maanantai 22. marraskuuta 2010

Virallista ja epävirallista kisailua

Viime keskarina käytiin normitreenien sijaan ATT:lla epiksissä. Ohjelmassa vain avoin luokka, ja senkin kanssa meni paikalla ihan saakelin kauan. Paljon oli porukkaa...Rata oli omaan makuuni sopivan haasteellinen, pari tiukkaa paikkaa. Kepeille meno oli varsin hankala ja alkupään vieressä oli putkensuu sopivasti tyrkyllä. Jos siis liikaa alkoi suoristaa kepeillemenoa, niin koira olis helposti putkessa. Toinen paha paikka oli heti keppien jälkeen, suora putki jonka vieressä houkuttelevasti hyppy. Puolta taas piti saada vaihdettua keppien jälkeen, joten oli vaarana että ohjaa koiran sille hypylle putken sijaan. Tämä suora putki mentiin kahteen kertaan ja molemmilla kerroilla rata jatkui tiukasti tulosuuntaan putkesta. Oikein kiva kohta tällainen.

Rata meni meidän osalta tosi hyvin aina sinne keppien jälkeiselle putkelle asti. Olin tätä ennen kyllä ottanut jo keinun uudelleen, koska Faro varasti alastulolta ja halusin olla nyt tiukkana, kisatkin tulossa. Kepeille meno meni hyvin, sain tosi näppärästi pidettyä sen käsissä ettei lähtenyt putkelle, ja toisaalta väännettyä linjan helpommaksi. Päädyin tekemään valssin keppien jälkeen, ja se tuli aavistuksen myöhässä ja muutenkin vähän huonossa kohtaa, minkä tuloksena koira hyppäsi sen ansahypyn. Olis pitänyt tehdä persjättö, mutta kun jotenkin vierastan niitä. Pitää harjoitella niitä kepeillä, et uskaltais sellasiakin tehdä. Putkesta kääntymiset meni tosi hyvin nekin, aika moni koira oli hukassa putkesta tultuaan ja teki ylimääräisen pyörähdyksen, mutta Farolla ne meni tosi hienosti :) Oltiin ihan viimeisten joukossa, ja olin tarkkaillut muiden tekemiä mokia...Tosi hyvä rata kokonaisuutena, kontaktitkin meni hyvin ja meno oli rentoa.

Sitten lauantaina oli ohjelmassa ihan oman seuran kisat. Vähän kylmä oli, ja tuntui että menee ihan hytisemiseksi siinä valmistautuessa. Ekaa kertaa pidin hanskatkin kädessä kisaradalla :P Ekaksi oli vuorossa hyppyrata. Täytyy kyl myöntää, etten juurikaan muista millaisia radat olivat, mutta ilmeisesti ainakin agiradoista on tulossa ratapiirrokset nettiin, joten pistän linkit niihin myöhemmin jos näin käy. Hyppärin alussa oli useampi hyppy sellaisessa kaarevassa muodossa. Jostain syystä, ilmeisesti omaa huolimattomuuttani vaan, pidin sitä kohtaa ns. itsestäänselvyytenä, Faro tuli ekasta ohi ja siitä siis kielto. Muuta huonoa sanottavaa tältä radalta ei oikeastaan olekaan. Hienot kepit (helppo paikakin kyllä), rimat pysyivät ylhäällä ja tosi rennon oloista menoa. Mitään ihmeellisyyksiä ei radalla ollut. Poispäinkäännöksellä yhteen putkeen. Lopussa takaaleikkaus, joka oli huippu :) Olin varma, että Faro sotkeentuu pussista tullessaan muhun, mutta olin niin supernopea ettei sitä päässyt käymään :P

Kaks muuta rataa olivat sit agiratoja, ja varsin samanlaisia. Aika "perinteisiä" kuvioita tarvittiin, kummallakin oli välistävetoja ja muuta peruskauraa. Näitä muistan vielä huonommin kuin hyppäriä, koska olivat niin samanlaisia...Toisella oli välistävetoja kaksi peräkkäin. Vedin ne ihan perinteiseen tyyliin. Parempi olis ehkä ollut jotain päällejuoksun tyylistä, koska keskimmäisen hypyn rima tuli alas. Olin varmaankin vähän koiran tiellä. Useimmat koittivat vielä valssata viimeisellä hypyllä, jotta pääsivät seuraavana olevan puomin toiselle puolelle. Itse en sitä tehnyt, vaan päätin kokeilla lähettää koiran puomin alastulolta poispäinkäännöksellä putkeen, joka meni siis puomin alta. Se onnistui hyvin, kuten odotinkin, se tekniikka on kyllä Farolla hallussa. Lisäkseni näin vain yhden ohjaajan tekevän näin :) Tuon pudonneen riman lisäksi tällä radalla ei ollut mitään muita mokia, kontaktitkin menivät tällä radalla paremmin kuin toisella, tosi hyvin. Harmitti vähän se rima, mutta minkäs teet. Aika oli nopea ja sijoituttiin neljänneksi, nopein vitosrata ja tuloksen tehneistä toiseksi nopein aika.

Sillä yhdellä radalla taas kontaktit olivat mielestäni huonommat kuin toisella agiradalla, mutta virheitä ei kuitenkaan tullut. A:lla Faro vähän hiippas alastulolla, keinu meni ok mutta puomin ylösmeno oli herran hallussa. Ihan tuurin kauppaa, ettei käsi noussut. Sille mentiin aika kovaa, ja unohdin jotenkin komentaa lähestyttäessä. No, kyllä se tais osua kontaktille mut ei kyllä mitenkään huippuhyvin. Muita virheitä ei tullut, joten hiukan jännitti tuloksia odotellessa. Heti radan alussa oli kivaasti putki houkuttelemassa, ja U:n mallinen linja hyppyjen välillä tuntui venyvän ihan karmeaksi. Onneksi mitään estettä ei ollut siinä kaarroksessa niin tyrkyllä, että olis päässyt hyllyttämään. Tämä, A:n hiippaus ja puomin kontakti olivat ne rumat paikat, mutta virheitä ei kuitenkaan tullut. Eka nolla kakkosista siis tosiasia, jei \o/ Sijoitus oli kolmas, nopeampikin aika olis saatu jos olis ollut pikkasen sujuvampi rata. Mokien välillä meno oli kuitenkin hyvin sujuvaa. Kisaajia oli sen verran, et kolmannellekin toki LUVA irtosi. Eka askel kohti kolmosia otettu :)

Raivostuttavan lähellä oli useampikin nolla, mutta elämä on. Enemmän ne vitoset kyllä vituttais, jos ei olis sitä yhtäkään nollaa tullu. Hyvä siis näin, ja lauantaina sit revanssin paikka. Toivottavasti ei oo älyttömän kylmä. Varmaan kyl on. Oli todella mukava kisata, jalat oli jotenkin oudon kevyet ja pääsin tosi kovaa :P Koirakin meni kovaa, ettei se mun ehtiminen kyllä siitä ollut kiinni. On meidän hallissa kyllä hyvä alustakin, kelpaa pinkoa!

tiistai 9. marraskuuta 2010

Kaikennäköst

Viime viikollakin kyllä treenattiin, mutta en jaksanut raportoida tänne, kun mitään kovin ihmeellistä ei tapahtunut. Tosin ei tänäänkään, mutta nyt on vapaapäivä :P Alkaa olla sen verran kylmä, että kenttä alkaa jäätyä, joten kovin ihmeellisyyksiä siellä ei enää viitti tehdä ettei koiran tassut hajoa. Tänään Faro jo tökkäs kyntensä johonkin ja vuoti verta. Leikkasin kyllä sen kynnet eilen, voi olla että sen kynnen kanssa oli lähellä ettei alkanut silloin vuotaa. Nyt sai sit jonkun osuman ja vuoto alkoi. No, hyvin tyrehtyikin.

Tarkoituksena oli ottaa lähinnä keppijuttuja ja takaakiertoja. Kepit jäivät kuitenkin vähälle, kun jäisellä maalla ne eivät oikein tahtoneet asettua hyvin. Faro pujotteli sit fiksuna poikana aika varovasti, ja totesin että ehkä unohdetaan ne tänään. Takaakiertoja otettiin aika paljon, lähinnä helppoja sellaisia. Yksittäisiä hyppyjä erilaisilta kulmista. Pitkästä aikaa tein myös kahden hypyn ja renkaan suoran, joka mentiin molempiin suuntiin. Ensin "alkusuora", jossa viimeinen hyppy kierrettiin takaa, sit loppusuorana toiseen suuntaan. Kaks kärpästä yhdellä iskulla :P Hyvin oli eteenlähetys hallussa edelleen, ja se takaakiertokin meni ihan mallikkaasti. Takaakiertoja poispäinkäännöksellä vois kyllä ottaa ohjelmaan jossain vaiheessa.

Kontakteja otinkin sit aika paljon. Paitsi keinua, joka oli vähän jäässä ja liukas. Ihmettelin ihan älytöntä hiipimistä A:lla, alkoi hiipiä ihan harjalla jo :O En ymmärtänyt, ja ihan sattumalta otin kerran toiseen suuntaan. Ei mitään ongelmaa - sit vasta tajusin kokeilla et se toisen puolen yläosahan on tosiaan liukas sekin. Yleensä Faro paahtaa täysillä vaikka mikä olis, mutta on se sentään joskus fiksukin. Otettiin sit sinne toiseen suuntaan, ja saatiin oikein hyviä kontakteja aikaiseksi. Puomilla oli kans vähän hiippaamista, mut pienen muistuttelun jälkeen alkoi sekin sujua. Ylösmenot meni hyvin :) Vähän olin ärtynyt tohon hiippaamiseen, kun viimeks menivät niin hyvin. En kuitenkaan mieti uusien keinojen käyttöönottoa, uskoisin et nykyisiä vahvistamalla päästään kelvolliseen lopputulokseen. Ja kyllähän nämäkin kisoissa ihan ok on, ja Faro on muuten sen verran nopea ettei noista ongelmaa koidu.

Harmillisempi uutinen on, et Farolla todettiin niitä kilpirauhasvasta-aineita :( TSH ja T4V oli ok, eikä edelleenkään ole oireillut, mutta harmi et noita sit on...Olen kyllä lakannut jo ajattelemasta asiaa, aluksi tuntui et mähän maalailen piruja seinille koko ajan ja olen löytävinäni siitä oireita. Ainut mikä mietityttää on Faron harmaantuneet posket :) Jos se liittyykin kilppariin...? No, lekurin mukaan tuskin, eikä kannata hakemalla hakea oireita, tutkia turkkia jatkuvasti ym...Jos vajaatoiminta puhkeaa, niin sen kyllä huomaa tyhmempikin. Tämä tulos ei Faroa huononna mitenkään, ja tärkeintä on että poika voi hyvin. Tarvittiin siihen sit tyroksiininappeja tai ei.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Omatoimista ratatreeniä

Kokeilinpas oikein piirtää radan ja siirtää tänne. Näytti onnistuvan. Mulla on ainakin toistaiseksi vain demoversio tuosta ohjelmasta, ja se ei salli tallentamista. Siispä tämä on print screen -toiminnolla väsätty :P Vaikuttaa kyllä niin kivalta ohjelmalta, että saatanpa maksaa kokoversion itelleni vielä. Tuoosa ei myöskään saa numeroita laitettua, joten piirsin viivat, jotka on vähän hankalat mutta menettelee toistaiseksi.

Joka tapauksessa, ihan omasta päästäni kehitin tällaisen radan, ideoita hain kyllä parista valmiista kolmosluokan radasta. Halusin jotain pientä vempulointia Farolle, erityisesti jotain sylkkärin tynkää oli hakusessa. Heti alussa, 3-4. hypyillä sitä olis voinu soveltaa, mutta kokeilemalla päädyin siihen et valssi toimi ehkä paremmin. Faro ei yhtään ollut menossa putkeen, en ohjannut mitenkään vaan käskytin vaan puomille. Näin sen pitäiskin mennä. Otin lopulta ylösmenolle namialustan, kun se otti kontaktin niin älyttömän huolimattomasti. Nopea pysäytys siihen, samoin kuin alastulolla. Kepeillä oli toinen niistä jutuista mitä erityisesti tänään halusin, eli poispäinkäännös sinne. Faro lukee niitä vähän turhan hanakasti nimenomaan kepeillä ja lipsahtaa helposti sinne liian aikaisin, ja sit homma kusee. Nyt oikein liioittelin sitä vastakkaista kättä, ja hyvinhän se sinne taipui :)

Keppien jälkeen otin valssin (vähän turha kyl), samoin keinun jälkeen, ja siitä heitto putkelle. Haki todella hyvin ihan näkymättömissä olleen putken pään, tosi hieno! Myös putkelta tulo meni kivasti, kun huomautin heti putkessa ollessa että tulee tiukka käännös. Olin hypyn takana ottamassa vastaan, ja seuraavalla hypyllä ajoissa valssaamassa. Lopun hypyt mentiin samalla tavalla ku alussa, toiseen suuntaan vaan. Siinä käytin sylkkäriä, joka meni hyvin. Faro tuntuis tottuneen nyt siihen aika hyvin, osaa lukea sen kivasti.

Kaiken kaikkiaan tosi hyvä treeni, rata oli sopivan haastava. Kontaktit meni hyvin lukuunottamatta puomin ylösmenon alun sähläämistä. Muilla ei ole yhtä isoa ongelmaa kyllä ollutkaan. Tosi tyytyväinen olen Faroon tässä treenissä :) Mielestäni itekin olin aika rento ja huolellinen.

Tässä se rata, klikkaamalla isommaks: