keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Treenit omin päin

Vapaapäivän kunniaksi käytiin taas iteksemme hallilla. Vähän samaa linjaa jatkettiin kuin viime kerralla. Tein pienen radan, jossa teemana kepeille meno, mun erkaneminen kepeiltä ja "joku ohjaustekninen juttu" eli tällä kertaa jaakotus. Täytyy myöntää, että kaikki meni aika hienosti. Kepeillä ei mitään ongelmia, ja se jaakotuskin onnistui mun nöhdäkseni aika hyvin. Muutaman kerran tein koko radanpätkän (~10 estettä) kokonaan ja useampia kertoja kahdessa pätkässä. Näistä pätkistä on myös videot \o/ Otin kameran mukaan ja pistin sen penkille kuvaamaan. Kotona tarkastellessa huomasin, että olis kai se koko ratakin jotenkin mahtunut kuvaan, mutta turha sitä enää on surra. Kiva oli kuitenkin saada edes pieniä pätkiä videolle. Yritän nyt jatkossa saada muutenkni enemmän tavaraa videoitua, niin näkis pikkasen sitä omaa menoa.

Tässä pari pätkää

http://annsaar.kuvat.fi/kuvat/Agilityvideot/MVI_4481.AVI

http://annsaar.kuvat.fi/kuvat/Agilityvideot/MVI_4479.AVI

Tänään käytiin myös lekurilla näyttämässä Faron korvia. Korvalehtiin ilmestyi joskus viimeisten kovempien pakkasten aikaan jotain plotteja, "finnejä", joiden ajattelin olevan paleltumisesta johtuvia. Nyt niistä näytti lähtevän karvoja ja kohdat hilseilivät. Eivätkä siis olleet lähteneet mihinkään ne itse plotit. Ihojuttuihin syventyneen lääkärin (Vettorissa, Jenni Wallenius) mukaan ne tosiaankin liittyvät paleltumiseen, ja kyseessä on sen aiheuttama vaskuliitti eli verisuonitulehdus. Kuulemma varsin tavallinen vaiva erityisesti lyhytkarvaisissa korvalehdissä ja syynä voi olla esim. se paleltuminen. Todennäköisesti Faro voi saada vastaavan tulevaisuudessakin kovemmilla pakkasilla, mutta tietääpähän varautua. Hoitona on kortisonisuihke paikallishoitona korvalehtiin.

Ehdin jo pelästyä, että noinkohan jää dopingsääntöjen vuoksi ne Rauman kisat sittenkin väliin, mutta onneksi tällä lääkkeellä on vain 7 vrk varoaika. Ei siis pitäis olla ongelmaa, tai ainakaan ei ole paha juttu pitää vaikka sitä viikkoa taukoa sen suihkuttamisessa. Aluksi suihkuttelen joka päivä, viikon jälkeen joka toinen. Lisäksi tarkistettiin Faron korvat, kun mun mielestä niissä on ollut epäilyttävästi töhnää. Ei ollut tulehdusta, ja ostin myös korvanpuhdistusaineen. Korvat putsattiin lääkärissäkin, ja Faro tais vähän järkyttyä siitä...Oli niin rauhallinen :D Myöskään korvalehdissä ei ollut bakteeritulehdusta, sekä korvasta että lehdistä otettiin mikroskopoitavat näytteet. Toivotaan, että suihke vie plotit pois, vaikkeivat ne nyt Faroa itseään tunnu häiritsevän. Mutta rumat ne on, mammaa häiritsee ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti